7.4.2016 Sari Pihlava

Liuskapurkkien avulla tasapainoon

Ajelisitko autolla ilman turvavöitä? Kulkisitko kaupungilla silmät sidottuna? Vai lähtisitkö ennemmin erämaahan vaeltamaan ilman karttaa ja kompassia?

Eivätkö vaihtoehdot houkuttele? En yhtään ihmettele. Eivät houkuttele minuakaan, ihan turhaa riskinottoa tuollainen olisi.

Vaan elätkö elämääsi ykköstyypin diabeetikkona mittaamatta verensokeriasi riittävän usein? Kuljeskelet eteenpäin ilman turvaa ja käsitystä tilanteestasi. Miksi? Eivätkö riskit enää pelotakaan?

Liuskapurkit tarkoittavat minulle varmuutta ja hyvää hoitoa. Avaan purkin kannen, otan liuskan, ja jo hetken päästä tiedän tilanteeni. Kerran katsoin kellosta, että yksi mittaus vie vain nelisenkymmentä sekuntia välineiden esille ottoineen ja pois laittoineen. Ajallisesti minimaalisen pieni hoitotoimenpide on kuitenkin kaiken perusta.

Yksittäinen verensokeriarvo herättelee monesti ajatuksia. Mietin menneitä ja huomioin tulevia. Tuumin hiilihydraattien imeytymistä ja insuliinin vaikutusta. Lopuksi sovittelen kaikkia tekijöitä niihin omahoidon perusteisiin, jotka sillä kellonlyömällä ovat voimassa. Tuttua varmasti teillekin.

Jos en mittaisi verensokeria, ajatuksetkaan ei heräisi. Kuinka silloin edes voisin hoitaa itseäni hyvin, jos kaikkein oleellisin pohjatieto puuttuisi?

Täällä meillä päin liuskat on haettava välinejakelusta arkisin virka-aikaan. Omalla kohdallani se tarkoittaa kesken työpäivän tapahtuvaa piipahdusta, ja siksi pyrin hakemaan liuskoja isot määrät kerralla. Saan nykyään pyytämäni liuskasatsit helposti, eikä luukulla tarvitse jatkuvasti ravata. Voin mitata verensokerin aina silloin, kun on tarvetta, ja se tuntuu upealta.

Aiemmin tilanne oli toinen, ja ehkä jossain muualla on vieläkin. Jos toivoin saavani vaikkapa kymmenen liuskapurkkia, kysyttiin herkästi: Miten paljon sinä oikein mittaat? Onko nyt jokin erityinen syy tarkkaan seurantaan? Kyseleminen sai minut tuntemaan syyllisyyttä. Tottahan se oli, että aiheutin yhteiskunnalle kuluja – nähtävästi tuhlasin liuskoja – tilanteessa, jossa olisi pitänyt säästää. Itse kuvittelin tekeväni säästöjä tulevaisuuteen.

Suositusten mukaan ykköstyypin diabeetikko saa nykyään mitata verensokerinsa yhteiskunnan maksamana 56 kertaa viikossa eli keskimäärin kahdeksan kertaa vuorokaudessa. Enemmänkin liuskoja luvataan, mikäli diabeetikon elämäntilanne niin vaatii. Minulla tuo suosituksen perusmäärä takaa sen, että hobis pysyy tavoitetasolla. Hoitotasapainoni onkin suoraan verrannollinen mittausmääriin: Kun mittaan, hoidan. Jos ja kun mittaaminen joskus jää elämän pyörteissä, hoitokin huononee heti.

Saarnata en haluaisi. Tiedän, että moni diabeetikko kamppailee jatkuvasti omahoitonsa kanssa. Muistan hyvin entiset ajat itsekin.  Silloin en olevinaan ehtinyt, muistanut tai jaksanut mitata, ja hoitotulokset olivat huonoja. Tuntuuko tutulta? Vaikea tilanne, jos motivaatiota tai jaksamista omahoitoon ei ole. Mikä siinä mahtaisi auttaa, tuskin saarnat ainakaan?

Mutta sitten, kun itsestäkin alkaa tuntua, että jotain on tehtävä, ensimmäinen ohjeeni on: Tartu liuskapurkkiin. Mittaa, mittaa ja mittaa. Merkitse kaikki muistiin ja analysoi. Sitten säädä, mittaa, merkitse ja analysoi. Ja taas kerran. Ja aina vain uudelleen.

Laita yksi asia kerrallaan kuntoon, ja varsin pian alat saada hyvää palautetta työstäsi. Verensokeriarvosi kaunistuvat, hoitohenkilökunnan ilme kirkastuu ja mikä parasta – oma vointisi kohenee. Silloin olet päässyt oikealle tielle.

Itäsuomalainen innostuja, jonka elämää ykköstyypin diabetes on tahdittanut vuodesta 1987 alkaen. Pyörittelen töikseni numeroita - kotosalla hämmennän yhteistä soppaa miehen ja teinityttärien kanssa. Luonto, kirpeät kelit, lasten halaukset ja käsillä tekeminen pitävät minut toimeliaana.

Kommentit tähän postaukseen

  1. waldemar

    Tiuhasta mittaamisesta taitaa olla eniten hyötyä pumppuhoitoisille, samoin myös heille,jotka syövät paljon välipaloja tai paljon hiilareita, liikkuvat paljon, ovat sairaina tai muuten erikoisoloissa.
    Valitettavasti hiilareiden tarvetta ihmisellä ei ole absoluuttisesti määritelty, vaan arviot heittävät jättimäisesti riippuen tietolähteistä.
    Jos liikkuu vain vähän ja uskaltaa toimia D-liiton ohjeiden vastaisesti on hiilarien rajoittaminen helpoin ratkaisu. Kun tietää, että sokerit pysyvät kohdillaan, ei mittauksiakaan tarvita enää niin paljon.

  2. Sari PihlavaSari Pihlava

    Kiitos Waldemar kommentista! Itse en uskalla arvella, kuka tiuhasta mittaamisesta eniten hyötyy. Ajattelisin ehkä, että kaikki ykköstyypit ainakin 🙂 Kai jollakulla voi olla ihan oikeasti tasainen diabetes, mutta taitaa tosi monille tulla heittelyjä ihan ennalta-arvaamattomista syistä. Jos jättäisi mittaamatta, niin vaikea olisi korkeisiin sokereihin puuuttua tai hoitoa säätää.

    Sen olen kyllä itsekin huomannut, että hiilareiden kanssa kannattaa olla aika tarkkana. Vaikka nykypäivänä kaikki onkin sallittua, niin oma hoitoni vaikeutuu huomattavasti, jos höttöhiilareita tulee syötyä suuri määrä kerralla. Kun vähän rajoittaa sekä määrää että laatua, niin paljon tasaisemmin pyyhkii.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat