12.3.2016 Elli Sillanpää

Paistaa se aurinko joskus risukasaankin ja muita kliseitä

Kävin noin kuukausi sitten TYKSissä keskustelemassa pumppuhoidon aloituksesta. Kokemukseni oli samanlainen kuin Jennillä: sensoroinnin päätteeksi lähdin kotiin Toujeo-reseptin kanssa ja uusi sensorointi ja lääkäriaika sovittiin toukokuulle. Kokeilen nyt siis kolmisen kuukautta Toujeota Levemirin tilalla, ja toukokuussa katsotaan, onko sillä ollut mitään vaikutusta verensokereideni jatkuvaan heittelyyn. Jos ei, niin se toimii yhtenä lisäperusteena pumppuhoidon aloituksen puoltamiselle. Toistaiseksi, kuukauden Toujeo-käyttökokemuksella, vaihdosta ei ole ollut apua.

Oma diabetekseni on viimeiset pari vuotta ollut aika vaikeasti ennustettava. Verensokerit ovat päivästä toiseen yhtä vuoristorataa. Aamu saattaa alkaa millä tahansa arvolla nelosesta kahteentoista, ja jos korkeaa aamusokeria korjaa aamupalan yhteydessä pikainsuliinilla, nousee verensokeri ensin aamunkoittoilmiön takia vieläkin korkeammaksi ja romahtaa taas hypolukemiin ennen lounasta. Alkuiltapäivästä verensokeri nousee usein ”itsestään” korkealle, vaikka lounaasta olisi jo kolme–neljä tuntia, ja viiden–kuuden maissa taas mennään hypoille. En voi kuvitellakaan, että pistäisin ateriainsuliinia, söisin ja lähtisin sitten parin tunnin päästä lenkille, koska juokseminen laskee sokerit takuuvarmasti hypolukemiin, vaikka lähtiessä arvo olisikin ollut kympin pintaan. Lisäksi verensokerikäyrä on yöllä aina laskeva, olin ollut illalla lenkillä tai en.

Vaikka mittaan kuudesta kymmeneen kertaa päivässä, pistän, lasken hiilareita ja liikun, en saa sokereita tasaiseksi. Pitkäaikaissokeri näytti TYKS-käynnillä kuutosta, mutta se ei kerro totuutta elämästäni, koska korkeita on paljon ja niiden välissä aina hypoja. Toivoisin siis, että saisin pumpun, jotta pääsisin vuoristoradasta eroon. Olen melkoisen väsynyt diabeteksen hoitoon tällä hetkellä. Onko lukijoissa kohtalotovereita ja jos on, miten pääsitte hoitoväsymyksestä yli?

Tällä hetkellä motivaationi hoitoon löytyy ainoastaan siten, että mietin syitä, miksi haluan voida hyvin. Itsestään selvästi ensimmäisenä tulee mieleen kolmevuotias poikani, perheeni. Toiseksi haluan jaksaa töissä, sillä pidän työstäni tosi paljon.

Minun on kuitenkin vaikeaa nostaa tärkeäksi se, että haluaisin voida hyvin ja jaksaa hoitaa diabetestani itseni takia. Minäkuvani ja käsitykseni omasta kropasta on jokseenkin vääristynyt, eikä vähiten diabeteksen takia. Olen puinut asiaa terapiassakin, mutta silti siitä on vaikeaa päästä yli. Koin kuitenkin pienen valaistumisen hetken viime viikolla, kun tuskailin jo parisen vuotta jatkuneen sokerirumban kanssa. Kävin juoksemassa kahdeksan kilometrin lenkin ja olin ylpeä, kun kilometriaikani on parantunut huimasti viimeisen vuoden aikana. Jaksoin juosta kahdeksan kilometriä sillä vauhdilla, millä ennen jaksoin juosta vain viitisen kilometriä!

Lenkin jälkeisissä endorfiinitiloissa aloin miettiä: sen sijaan, että keskittyisin kaikkiin huonoihin puoliin omassa kropassani – diabetes ja muut krooniset sairaudet, lievä ylipaino – voisin joskus olla onnellinen niistä hyvistäkin jutuista. Jalkani jaksavat kantaa minua koko ajan nopeammin ja pitemmälle eli kunto on kohonnut tasaisesti koko ajan, vaikka en sitä aina huomaakaan. Olen kantanut poikaani vatsassani melkein yhdeksän kuukautta ja nyt hän on terve, kolmevuotias vintiö (vaikka pelkäänkin diabeteksen puhkeamista, löytyy se diabetesgeeni häneltäkin). Diabeteksesta huolimatta jaksan käydä töissä, urheilla ja huolehtia pojastani. Se on jo aika iso juttu se. Yritän pitää asian jatkossakin mielessä, ja palkita itseni välillä uusilla lenkkareilla. Kevääksi olen jo hankkinut kuvassa olevat kaunokaiset odottamaan kuivempia juoksukelejä!

Satakuntalais-lounaissuomalainen ykköstyypin diabeetikko vuodesta 1990. Neljävuotiaan pojan äiti, joka yrittää löytää huumoria arjen tilanteista, kuten uhmaraivareista ja jatkuvasta kiireestä. Tärkeimmät apuvälineet jaksamisessa ovat juoksuharrastus ja kahvi.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Piia Myllykangas

    Heippa!
    Eksyin lukemaan blogiasi etsiessäni haastateltavaa diabetesta koskevaan videohaastatteluun. Olen siis toimittajaopiskelija Turun AMK:sta ja itsekin tyypin 1 diabeetikko, minkä vuoksi samaistuinkin moniin kirjoittamiisi asioihin. En löytänyt sinulle suoraa s-postiosoitetta, mutta haluaisin mielelläni haastatella blogisi pohjalta juuri sinua, mikäli itse olisit kiinnostunut kertomaan kokemuksiasi diabeteksesta. Kertoisin mielelläni s-postitse lisää, niin mikäli sinulta löytyisi aikaa ja kiinnostusta haastattelun toteuttamiseen, laittaisitko viestiä osoitteeseen: piia.myllykangas@edu.turkuamk.fi
    terveisin,
    Piia

  2. Pingback: Kelpaanko tällaisena? - Deeblogi

  3. Pingback: Piristysruiske Toujeo – väljähtyneen suhteen pelastus? - Deeblogi

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat