2.2.2016 Sanna Porokara

Jänniä aikoja edessä päin

(Pakettikuvan lähde Pixbay)

Vuodenvaihdetta edeltänyt harmaa lamaannus alkaa pikkuhiljaa väistyä. Mitenkään erityisen nopeaa se ei ole, mutta pitenevät päivät tuntuvat heti vireystilassa. Elämä tuntuu muutenkin junnaavan samaa rataa päivästä toiseen. Ainoa muuttuva tekijä tuntuu olevan tyllerö, joka oppii päivittäin jotain uutta.

Meidän perheessä lähestyy myös alkukevään isoimmat juhlat, tytyn yksivuotissynttärit ovat jo ihan kulman takana. Samalla lähestyy myös kevään suurin jännityksen ja epämääräisen ahdistuksen aiheuttaja, nimittäin lapsemme ensimmäinen TrialNet-tutkimusnäyte. 

Emmi kirjoittikin  omista kokemuksistaan ja lapsen osallistumisesta tutkimukseen. Meille osallistumispäätös oli varsin helppo. Mieluummin ennakoimme ja haluamme tietää mahdollisesta sairaudesta etukäteen. Jos lapsemme sairastuu, toivon hänelle pehmeämpää laskua tähän kurimukseen kuin itselleni.

Sairastuessani 10-vuotiaana olin melkoisessa raatokunnossa. Sairaus huomattiin varsin myöhään kun kouluterkkari keskittyi vain taputtelemaan selkään miten hienosti tällainen kilpirauhasvaivainen ylipainoinen lapsi laihtuu. Kun elopainosta oli miltei puolet haihtunut, todettiin jonkin olevan vialla ja siitä alkoi pitkä ja tylsä viikko sairaalassa ja vielä tylsempi loppuelämä diabeetikkona. (No okei, viime vuosina olen myös saanut tältä sairaudelta paljon, esimerkiksi joukon korvaamattomia diabeetikkotuttuja ja -ystäviä sekä mahdollisuuden kirjoittaa tähän blogiin.)

Missä lie ihmelääke?

Varsin sopivasti tähän samaan ajankohtaan putkahti julkisuuteen myös DIPP-tutkimuksen tuloksia. Yle uutisoi varsin näyttävästi tuloksista, joiden mukaan rintaruokinta ei suojele lasta ykköstyypin diabetekselta.  

Ensimmäinen tunne, jonka artikkelia lukiessani koin oli huojennus. Jes, olen vain tehnyt parhaani ja se oikeasti riittää. Hetkeä myöhemmin iski minimasennus. Kokonaisuudessaan tutkimustulos on hieman surullinen. Eikö oikeasti vieläkään ole mitään keinoa ehkäistä tätä kestokurjuutta, jota diabetekseksi myös kutsutaan? Ja eihän tutkimus varsinaisesti ottanut kantaa siihen, että altistaako korvike diabetekselle. Sehän kertoi vain sen, että äidinmaito ei ainakaan siltä pelasta

Tunteet ovat varsin ristiriitaiset. Enhän voi olla tyytyväinen tällaisesta tutkimustuloksesta vai voinko? Ehkä korvikeruokkivana äitinä kyllä, diabeetikkona en. Eikö joku nyt vaan voisi keksiä sen ihmelääkkeen? Tai ainakin tavan ehkäistä tätä. Omaa parantumista en todellakaan enää jaksa odottaa.

Tuloksia odotellessa

Tämän tekstin putkahtaessa ulos emme ole vielä käyneet tyllerön kanssa näytteenotossa. Silti odotan jo malttamattomana tuloksia. Paras tulos tietysti on se, että postilaatikosta tipahtaa aikanaan kirje, jossa todetaan lapsi vapaaksi diabetesta ennakoivista vasta-aineista. Mitä sitten jos saammekin puhelinsoiton, että vasta-aineita on löytynyt ja tutkimukset jatkuvat? Sitä murehditaan sitten myöhemmin. Elämä olisi melko raskassoutuista jos näitä murheita kantaisi joka päivä mukanaan.

P.S. On meillä jotain muutakin odotettavaa tässä keväällä. Vaikuttaa siltä, että pitkän “evakkoajan” ja 27 nähdyn kohteen jälkeen se oikea koti siintää näköpiirissä. Tosin ei saa ilakoida vielä, katsotaan sitten kun olemme oikeasti muuttokuormaa pakkaamassa.

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Elli

    Tsemppiä! Meidän pojalta löytyi vastasyntyneenä otetusta näytteestä se riskigeeni, ja ollaan nyt käyty tutkimuksessa säännöllisesti siitä lähtien. Toistaiseksi (*koputtaa puuta*) vasta-aineita ei ole löytynytkin, ja diabeetikkoäiti toki toivoo, että näin on jatkossakin. Joka kerta, kun tutkimusaika lähestyy, ahdistun lähinnä siitä verinäytteen otosta, mutta ajattelen, että mieluummin haluan tietää mahdollisen sairauden puhkeamisesta ajoissa.

    Ja mullekin tuli jonkinlainen synninpäästöfiilis tuosta tutkimustuloksesta, kun meilläkin imetys meni miten meni :)…

    1. Sanna PorokaraSanna Porokara

      Mullekin taisi isoin kynnys olla tuo verinäytteen ottaminen. Olen lykännyt sitä varsin kevyin perustein, milloin on vähän nuhaa ja milloin ei muuten vaan ehdi. Kävimme viimein tänä aamuna koko perheen voimin ja eniten tyttöä kiukutti kiinnipitäminen, ei edes huomannut varsinaista pistosta. 😀 Mua harmittaa kun täällä ei pääse mukaan siihen geenitutkimukseen, mutta hyvä näinkin. Saa nähdä onko taas parin kuukauden päästä levottomuutta ilmassa kun tulokset tulevat.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: