22.11.2015 Sanna Porokara

Syksy tuntuu silmänpohjia myöten

Syksy on inhottava vuodenaika. Etenkin se vuosi vuodelta pidemmältä tuntuva aika lehtien putoamisen ja ensilumen satamisen välillä. Erityisesti autolla ajaminen on haastavaa, hämärännäköni on huono ja pimeällä etäisyyksien arviointi ottaa aikansa. Silmät eivät toimi enää niin kuin ennen.  Tähän pimeimpään vuodenaikaan on vuosikausia osunut myös silmänpohjien kuvaus.

Pari viikkoa sitten kävin taas kuvattavana ja odotan kotiin saapuvaa lausuntoa ahdistuneen innokkaasti. Lausunto on tullut kotiin vasta viitisen vuotta, sitä ennen minulla ei varsinaisesti ollut käsitystä, että mitä silmieni perukoilla tapahtuu. Tieto kuvien sisällöstä meni hoitavalle lääkärille, joka totesi toistuvasti silmien olevan kunnossa. En pahemmin edes ymmärtänyt koko retinopatiaa, eikä se juuri kiinnostanut kun nuorena sitä kuvittelee olevansa kuolematon.

Muistan vielä ensimmäisen lausunnon aikaansaaman kevyen shokin. Lausunto kertoi minulla olevan kummassakin silmässä lievän taustaretinopatian ja vähintäänkin epämääräisesti oikeassa silmässä olevan yli viisi aneurysmaa, eli pullistunutta ja repeämisvaarassa olevaa verisuonta. Seurantavälikin tiivistyi kahdesta vuodesta yhteen. Aloin etsiä tietoa retinopatiasta ja sain jotakuinkin selkeän kuvan tästä viheliäisestä lisäsairaudesta.

Ensimmäinen lausunto unohtui kuitenkin varsin nopeasti ja vuosi vierähti alta pois. Taas oli aika käydä kuvissa. Lausunto oli edellistä lohduttomampi, retinopatia oli jo kohtalainen, aneurysmat ennallaan ja seurantaväli tihentyi puoleen vuoteen. Päätin ostaa itselleni mielenrauhaa ja käydä yksityisellä silmälääkärillä. Rauha jäi vain haaveeksi, sillä lääkäri totesi silmänpohjissa olevan useampia pistevuotoja, mutta ei kuitenkaan mitään hoitoa vaativaa. Muistan voineeni fyysisesti pahoin kun lähdin vastaanotolta. Maanisesti mietin vain silmieni kuntoa ja mahdollista näkövammaa. Tästä sain reilut kolme vuotta sitten todellisen motivaattorin parantaa hoitotasapainoani, joka oli todella retuperällä.

Revontulia ja “ihmeparantuminen”

Tilannetta ei helpottanut samoihin aikoihin mukaan astuneet vasemman silmän näkökentässä pyörineet valoilmiöt. Kahdesti kävin silmäpolin päivystyksessä kun näiden epäiltiin olevan reikiä verkkokalvolla. Kummallakaan kertaa ei löytynyt mitään fyysistä vikaa, toisella kerralla äreä silmäkirurgi totesi vian olevan kyllä pään alueella, mutta ei silmässä… Vika kuitenkin löytyi jälleen yksityislääkärin avustuksella, niska-hartiajumi osoittautui syylliseksi kiristämällä lihakset silmän lihaksiin asti ja litistämällä silmää. Tämä vaiva jäi pysyväksi, mutta ei onneksi haittaa normielämää ja näkökenttään ajoittain ilmestyvät “revontulet” muistuttavat hartioiden hierontatarpeesta ja yleisesti tarpeesta olla stressaamatta niin paljon.

Silmänpohjien tilanne on parantunut tuon aallonpohjan jälkeen samaa tahtia hoitotasapainon kanssa. Kuvausväli piteni taas vuoteen ja hieman nauratti saada pari vuotta sitten lausunto, jossa todettiin toisen silmän olevan puhdas ja toisessa vain lievä retinopatia. Ihmetystä herätti myös se, että vuoden takaisissa kuvissa “patiat” olivat hypänneet silmästä toiseen.

Vieläkin pelottaa, mutta vähemmän kuin ennen

Raskausaika oli koetus silmille, siksi jännitän näitä seuraavia tuloksia. Raskauden puolivälissä kävin silmäpolilla tutkittavana; silloin ei ollut nähtävissä kuin kuivahtaneita aneurysmia, tilanne oli rauhallinen. Mikä lienee tilanne nyt raskaimman osuuden, eli viimeisen kolmanneksen, synnytyksen jälkeen  ja selkeästi heikkenemään päin olevan hoitotasapainon kanssa? Ehkä hieman epäloogista, mutta koska tilanne oli hyvä puolivälissä raskautta, ei pääse automaattisesti lääkärintarkastukseen synnytyksen jälkeen.

Ahdistaa, mutta ei niin paljon kuin jokunen vuosi sitten. Voi olla, että oikein hyvällä tuurilla pärjään lopun elämääni ilman minkään sortin silmätoimenpiteitä. Tai sitten en. Retinopatia pakottaa sietämään tietämättömyyttä, tässä roikkuu löyhässä hirressä. Varmin tapa saada silmukka kiristymään on olla välinpitämätön omaa terveydentilaansa kohtaan. Kuvaus on helppo keino pysyä tietoisena silmien tilanteesta. En voi unohtaa retinopatian olemassaoloa, siitä pitää huolen toisen silmän värikalvossa peilistä nähtävissä oleva aneurysma.

Haluan uskoa, että silmiäni ei tarvitse sörkkia laserilla tai millään muulla instrumentilla. Liekö totta vai urbaanilegendaa, muistan jostain lukeneeni, että jos pärjää sairauden kanssa 20 vuotta ilman suurempia elinmuutoksia, niiden todennäköisyys vaikeaan retinopatiaan tulevaisuudessakin pieni. Se jää nähtäväksi. *BA-DUM-TSS

P.S. Ei tämä syksy niin paha ole. Keskittyy vain teen juomiseen villasukat jalassa ja jättää autoilun valoisampiin hetkiin. Vielä kun se oma koti löytyisi…

 

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Maaret

    Silmät taitaa olla ihmisen arin paikka ja vaikka kuinka monta kertaa silmänpohjia on laseroitu niin aina se jännittää. Silmät on myös ”sielun peili”. Niistä näkee tunnetiloja tai ainakin minusta siltä tuntui, kun silmäleikkauksen jälkeen kirurgi kysyi mitä olin operaation aikana nähnyt. Kerrotyuani värit ja maisemat jms. kirurgi totesi, että niin minä arvelinkin. Minun tuurillani laserointipäivänä on aina vasta satanut valkoinen lumi maassa ja aurinko paistaa. Aurinkolasit ovat silloin tärkein asia mitä mukaansa voi ottaa.

  2. Kirsi

    Hyvä kirjoitus Sanna! Aikamoista jännitysnäytelmää vaihtelevin kääntein olet silmiesi kanssa saanut käydä. Mukavaa kuulla, että tilanne näyttää nyt noin hyvältä.

    Itse olen joskus myös kuullut tuon lausahduksen, että jos ei 20 vuoteen muutoksia, niin niitä ei sitten ehkä olisi odotetttavissakaan. Tähän on itse tullut kai jollain tapaa myös tuudittauduttua, kun deetä jo 39 vuotta takana ilman muutoksia. Mutta joka kerta ne silmänpohjakuvausten tulokset jännittävät. Onhan se kuten Maaretkin toteaa, silmät vaan ovat niin kovin arka paikka.

    Oma seuraava silmänpohjakuvaukseni on tammikuussa ja silloin on myös tyttärelläni ekaa kertaa luvassa silmänpohjakuvaus. Sitten sitä saakin jännittää kaksia tuloksia tästä lähtien.

  3. Mirri

    Jee! Kiitos! Tänään kävin silmänpohjia kuvauttamassa. Mutta kiitos tiedosta (tai huhusta) , että jos 20 vuotta selvinnyt ilman muutoksia niin ei odotettavissa ole suurempia (koputtaa puuta vähän vimmatusti). Mulla kanssa liki 40 vuotta pöristelty T1D kaverina ja ilman mitään kummallisempia ongelmia (siis silmissä 😀 ). Josko se näkö säästyisi jatkossakin <3

    1. Sanna PorokaraSanna Porokara

      No sinulla on jo komea rupeama takana ilman isompia ongelmia, toivotaan ja uskotaan, että tuo 20 vuoden rajapyykki pitää edes jotenkuten paikkana. Itse en sitä ehtinyt saavuttamaan, tämän syksyn kuvien tuloksena odottelen pian koittavaa silmäpolin aikaa. 🙁 Pelottaa tuleeko laseria. Toisaalta haluan toivoa, että kuvien katsoja on vain ollut erityisen noheva ja laittaa herkästi jatkotarkastukseen.

      Tsemppiä myös sinulle ja toivottavasti saat ”puhtaat paperit” taannoisista kuvistasi! 🙂

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: