13.9.2015 Sanna Porokara

Kylän ainoa pumppuhoitoinen ykköstyypin diabeetikkoäiti?

Vertaistuki on jotain sellaista, mitä en ikinä ajatellut tarvitsevani. Toki olin ja olen edelleenkin valmis kuuntelemaan ja auttamaan muita, mutta itse pyyhälsin eteenpäin “minä itte ja ihan yksin” -asenteella varsin pitkään. Kuten koko elämän ylipäätänsä, lapsen saaminen muutti tämänkin asian.

Kun lapsi ilmoitti tulostaan ja diabetes näytti itsestään aivan uuden puolen, oli hormonien myötä varsin draamantäyteisessä mielessäni olo kuin Pikku-Britannian Daffydilla konsanaan. En ehkä ollut kylän ainoa homo, mutta aivan varmasti olin tämän kylän ainoa esikoistaan odottava pumppuhoitoinen ykköstyypin diabeetikko. Siitä kielivät myös vähintäänkin mielenkiintoiset kohtaamiset neuvolassa ja äitipolilla. Hitto soikoon jos terveydenhuollon ammattilaisetkaan eivät olleet kaltaiseni marginaaliäidin kanssa juuri tekemisissä, niin miten siinä luovisi eteenpäin?

Lurkin taustalta Kohtauspaikan keskusteluja ja roikuin Facebookin äitiryhmässä. En kuitenkaan kokenut tätä kovinkaan antoisaksi, aktiivisimmat kirjoittajat dominoivat keskusteluja ja edelleenkin kuka tahansa voi kirjoittaa nettiin ihan mitä tahansa, omalla naamalla kirjoittaminen ei enää edes pahinta päänaukomista estä. Juu tiedän, helppo sitä on huudella tämän suhteellisen yksisuuntaisen viestintäkanavan läpi, mutta se nyt sattuu olemaan blogin luonne. Kommentteja saa aina jättää. Verkkokeskustelun kuitenkin soisi olevan aidosti johonkin johtavaa ilman turhia kärhämiä, sensuuria ja arvosteluja. Koin raskauden ja lapsen syntymän sen verran herkkänä asiana, että verkkokeskustelu ei ollut oikea muoto tuen saamiseksi.

Vaikka Facebook itsessään ei kyennyt tarjoamaan keskusteluseuraa kaipaamassani muodossa, löysin sen kautta aidosti merkityksellistä vertaistukea. Sattumalta selasin pintapuolista esittelyketjua ja bongasin sieltä naapurikunnassa asuvan äidin. Päädyimme kirjoittelemaan toisillemme yksityisviestejä ja jonkin ajan kuluttua pohdimme jo tapaamista.

Nettitutuista ystäviksi

Ajatus tuntui ensin vähän hassulta. Ei hitto. Minä, yksinäinen susi, joka hoitaa kaiken yksin vaikka pää kainalossa olin tässä tilanteessa. Onneksi en kuitenkaan ollut yhtä jääräpäinen kuin Daffyd. Jokin tässä ihmisessä vakuutti ja tapasimme kun meidän tyty oli parisen kuukautta ja uuden tuttavuuteni esikoinen oli vielä matkalla tähän maailmaan. Elämämme olivat osittain kulkeneet hämmentävän samankaltaista rataa. Olemme jopa opiskelleet samaan aikaan samassa ammattikorkeakoulussa. Esikoisillamme on kolmisen kuukautta ikäeroa ja kumpikin käytämme samanlaista insuliinipumppua ja sensorointia. Jopa vapaa-ajan kiinnostuksen kohteemme olivat samankaltaisia.

Ensimmäistä kertaa pystyin aidosti keskustelemaan jonkun kanssa kokonaisvaltaisesti kaikesta. Oli kyseessä jonkin mystinen hormoniperäinen verensokerivuoristorata, pumpun toiminnallisuus tai ihan jotain vauvan kakkaamisen ja nukkumisen välimaastosta, on minulla nyt ihminen, joka ymmärtää kokonaiskuvan. Myös synnytyksestä ja hoitojärjestelyistä ennen sitä ja sen jälkeen oli helppo puhua henkilön kanssa, joka tietää lääkärin tarkkuudella, että kenestä ja mistä puhutaan.

Toki meillä on erilaisia tapoja toimia ja mielipiteitä suuntaan jos toiseen, mutta mielestäni välillämme toteutuu vertaistuki sen parhaimmassa muodossa. Opimme toisiltamme uutta ja keskustelut rönsyilevät keveistä aiheista raskaampiin ja siitä takaisin ihan luonnostaan.

Viestejä vaihtelemme lähes päivittäin ja olemme tavanneet miten vauvat ja aikataulut ovat antaneet myöten. Tässä yhtenä päivänä pohdimme tuttavuutemme laatua ja tulimme siihen tulokseen, että kyllä meistä on ihan aidot ystävät tullut toisillemme. Kumpikaan meistä ei uskonut, että näin aikuisiällä vielä menisi ja löytäisi ihan oikean sydänystävän. Elämä pääsi taas yllättämään tämän paatuneen pessimistin.

P.S. Kaikki sähköinen vertaistuki ei ole kökköä, lukeehan tätä meidän monenkirjavan diabeetikkoporukan näppiksiltä lähtevää Deeblogiakin moni. Omalla kohdalla suurimman haasteen vertaistuelle asetti äitiys+diabetes-kombo. Pelkästään diabetesta sairautena koskeviin ongelmiin olen löytänyt korvaamattomia vinkkejä Diabetesliiton Kohtauspaikalta ja Facebookin Ykköstyypin diabetes aikuiset -nimellä löytyvästä ryhmästä. Toivottavasti teistä jokainen kaipaava löytää itselleen sopivansorttista vertaistukea, se auttaa jaksamaan pitkälle.

 

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat