12.8.2015 Sanna Porokara

Muuttoja ja muita muutoksia

Kesä on sujahtanut ohitse melkein itsestään. Elämä tuntuu kulkeneen eteenpäin automaattivaihteella, vaikka kesä on tähän mennessä pitänyt sisällään melkoisen suuria muutoksia.

Olimme pitkään pohtineet asuntomme myymistä ja rivitalosta omakotitaloon siirtymistä. Kesän korvilla ryhdyimme viimein tuumasta toimeen ja pienen pähkäilyn jälkeen päädyimme siihen, että myisimme asunto-osakkeemme itse. Odotuksemme eivät olleet kovin korkealla, asuntokauppa käy verkkaisesti ja henkisesti valmistauduimme pitkään myyntiaikaan. Toisin kuitenkin kävi. Ensimmäinen yhteydenotto tuli alle tunti ilmoituksen julkaisusta ja vuorokausi julkaisun jälkeen hyväksyimme ensimmäisen ostotarjouksen asunnostamme.

Tuli pieni paniikki. Eihän meillä ollut tarvittavia asiakirjoja ja minne me muuttaisimme!? Emme olleet yhtäkään omakotitaloa vakavissamme käyneet vielä siinä vaiheessa katsomassa. Ja pakkaaminen, yök! Olemme muuttaneet suhteellisen usein yhteisen taipaleemme aikana, yhteensä neljä kertaa ja viides oli nyt tuloillaan. Tällä kertaa mukanamme olisi tosin kahden kissan lisäksi vielä vauva. Asuntokaupat hoituivat joutuisasti, mutta vuokrakämppä tuotti ongelmia. Olemme tasan jokaisen vuokranantajan inhokkivuokralaisia; meillä on lemmikkejä ja tavoitteemme on viipyä mahdollisimman vähän aikaa.

Karvalakkimallin asumista

Saimme kuitenkin nopealla aikataululla asunnon opiskelija-asuntokompleksista. Ennakkoluulot olivat kovat uutta “vuokrakomeroamme” kohtaan. Emme edes opiskeluaikoina asuneet opiskelija-asunnoissa. Tiettyyn elintasoon tottuneena astianpesukoneen ja kuivausrummun puute tuntui pistona sydämessä. Ei auttanut muu kuin purra hammasta, reippain mielin pakata kimpsunsa ja muuttaa.

Muutto meni hyvin, neiti logistiikkapäällikkö päristeli tyytyväisenä ohjeita sitteristä käsin ja huolellinen pakkaaminen sekä ennakkovarastointi tekivät muuttopäivästä kevyen.

Näin parin viikon asumisen jälkeen tämä ei tunnukaan enää niin kamalalta. Asuinpaikka on ennakkoluuloista poiketen entistä rauhallisempi ja käsin tiskaaminen ei ole niin tuskaista kuin odotimme. Ja mitä siitä, vaikka neliöitä on melkein puolet vähemmän, ihan mukavasti tänne mahdutaan.

Karvalakkimallin elämää?

Pakkasimme säilytykseen kaiken ylimääräisen tavaran. On ollut aikamoinen yllätys, että kuinka vähällä sitä loppujen lopuksi tulee toimeen. Yhteen henkilöautoon mahtui kaikki hengenpitimiksi tarvittava, eli hoitovälineet ja lääkkeet, vauvan tarvikkeet ja ruoat sekä tärkeät paperit. Ja vauva myös.

Diabetes on kulkenut yllättävän hyvin matkassa mukana, vaikka huomio on ollut täysin toisaalla. Kahden viikon keskiarvo mittarissa näyttää ihan siedettävän 8,0, yli puolet arvoista on tavoitealueella 4,5-7,5 ja mittauksiakin kertyy vähintään kuusi päivässä. Sensoria en ole käyttänyt aikoihin, ihan hyvin tuntuu pärjäävään ilman sitäkin

Yksinkertainen elämä tuntuu nyt melkoisen mukavalta, mutta valehtelisin jos väittäisin, että en ilakoisi siinä vaiheessa kun uusi koti löytyy. Kesällä sentään pääsee ulos, mutta mitäpä sitten kun alkaa syksy ja pikkuruinen asunto ottaa vangikseen? Toivottavasti kuitenkin osaisimme ottaa jotain mukaamme tästä välivaiheen asumisesta myös sinne uuteen kotiin. Ehkä sitä roinaa ei tarvitse niin paljoa ja aina ei kaikkea tarvitse suorittaa ylisuoriutuvan neurootikon elkein.

P.S. Yksitoista taloa nähty, kahdestoista kerta toden sanoo?

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat