30.5.2015 Sanna Porokara

Vaihtoehtohoitoa viimeisenä oljenkortena

Olen kovin skeptinen potilas. Kyseenalaistan usein lääkäreiden mielipiteitä ja tarkistan jokaisen kohtaamani lääkärin ammattipätevyyden ja toimintaoikeudet JulkiTerhikistä. Länsimainen lääketiede on kuitenkin mielestäni se ainoa oikea tapa hoidattaa vaivojaan. Vieläkin skeptisemmin suhtaudun kaikenlaisiin vaihtoehtohoitoihin. Tai suhtauduin kunnes olimme tyttäremme kanssa tilanteessa, jossa vyöhyketerapian kokeileminen oli yksi viimeisistä oljenkorsista.

Kaikki alkoi alle kuukauden ikäisen tyllerömme iltaitkeskelyllä, joka alkoi aina aikaisemmin ja aikaisemmin. Loppujen lopuksi se venyi myös alkuillasta yöhön. Syy oli selkeästi vatsassa, kipristely ja tuskaisat kiljahtelut olivat jokapäiväinen ongelma. Vaihdoimme korvikemerkkiä, hieroimme, käänsimme ja väänsimme, annoimme maitohappobakteereita ja kokeilimme ilmavaivoja ”helpottavia” apteekin omahoitovalmisteita. Mikään ei tuntunut tuovan helpotusta pienen tuskaan. Allergiasta ei kuitenkaan ollut kysymys. Kokopäiväkoliikki kiristi myös meidän vanhempien hermoja. Aikuista ihmistä ei ole tehty nukkumaan tunnin, puolentoista pätkissä.

Silmät ristissä otin asian puheeksi neuvolassa. Terveydenhoitaja antoi paikallisen, paljon vauvojen kanssa töitä tehneen vyöhyketerapeutin yhteystiedot. Tartuin lappuun epäluuloisena. Vajaan viikon jaksoimme vielä yrittää omin avuin, kunnes erään unettoman yön jälkeen pohdin soittaisinko terapeutille vai suoraan manaajalle. Soitin kuitenkin terapeutille ja sain tytylle ajan samaksi päiväksi.

Väsyneenä ja aivan varmasti maailman teennäisin tekohymy naamallani saavuin tyllerön kanssa terapeutin luo. Eipä siinä enää mitään hävittävää ollut ja jalkapohjan painelu ei nyt ainakaan huonommaksi tilannetta voinut tehdä. Tapahtuikin ihmeitä. Vatsa rauhoittui ja neljän hoitokerran jälkeen vaikutus oli pysyväisluonteinen tytön ollessa parikuukautinen. Lisäksi vyöhyketerapeutti hoiti meitä kokonaisuutena, vauvan käsittelyn jälkeen hän paineli myös minun jalkapohjastani pisteitä, jotka lievittivät hartioiden jumitusta. Pehmenneen pään lisäksi pehmenivät myös tämän äidin hartiat.

Liekö omalla kohdalla ollut painelusta apua vai helpottiko rentoutuminen ylipäätänsä kun tyllerö alkoi nukkumaan ennätyksellisiä yli neljän tunnin siivuja öisin. Vauva tuskin pystyy lumevaikutuksena omaa oloaan helpottamaan. Mukava oli myös terapeutin ajatusmaailma, jonka mukaan äidin ja lapsen hyvinvointi on yhteen sidottu. Toisen voidessa huonosti ei toinenkaan voi hyvin.

Jäin miettimään suhtautumistani erilaisiin hoitoihin ylipäätänsä. Kannan pääasiallisen hoitovastuun pitkäaikaissairauksistani itse. Selkeät sairaudet hoidatan kyllä jatkossakin lääkärillä, vaikka aina en samaa mieltä heidän kanssaan olisikaan. Vielä yksikin oman elämänsä luontaisparantajaguru, joka julistaa kuinka ykköstyyppi paranee ja haima elpyy karppaamalla, laihduttamalla tai mitä lie leväuutteita lipittämällä saa minut hyökkäämään kulmahampaat edellä kohti kaulavaltimoa. Selkeää elimellistä vikaa ei mielestäni voi hoitaa keinoin, joiden teho on uskon asia.

Mutta ehkäpä kevyempiin vaivoihin voisi käyttää kevyempiä keinoja? Tilanteessamme oli parempi, että pahin hartiajumi kaikkosi muin keinoin kuin muutaman yön särkylääke- ja lihasrelaksanttikuurilla. Näinköhän olisi edes pysynyt vauva sylissä yösyöttöjen aikana?

Varmasti on paljon sellaisia vaivoja, jotka on medikalisoitu turhaan. Omasta elämästä esimerkkinä toimii noin kolmen vuoden takainen suorastaan armoton vi**tus lähes jokaista elämänaluetta kohtaan. Työterveyslääkäri tarjosi masennuslääkkeitä, joista kieltäydyin. Yleinen tyytymättömyys elämään ei ole sairaus, jonka voi lääkitä pois. Aito masennus taas olisi ollut. Mieluummin keskustelin keskusteltavissa olevat asiat auki kuin turrutin aivojani MAO-estäjillä. Sainpahan samalla pohdittua, että mitä elämältä oikeastaan haluan.

Varmasti monelle vanhemmalle jonkin sortin diagnoosi lapsen itkulle olisi helpotus. Koliikki ja vatsaongelmat ovat varsin abstrakteja vaivoja, joiden edessä tuntee itsensä todella avuttomaksi. Onneksi lapsi ei koliikista rikki mene.

Niin tai näin, täällä on nyt rauha maassa. Tosin välillä kun foliohattu oikein kiristää ja yöunet ovat jääneet syystä tai toisesta vähälle, mietin onko joku vaihtanut sen entisen kiljuvan pikkukarhun salaa tuohon iloisena jokeltelevaan palleroon?

P.S. Oi voi. Olin tätä tekstiä kirjoittaessani kovin yltiöpositiivisella tuulella. Ensimmäinen rotavirusrokote kävi tyllerön vatsan päälle aikamoisella voimalla. Onneksi se kuitenkin oli ohimenevää. Taidan pitää kiinni foliohatustani entistä tiukemmin.

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Kommentit tähän postaukseen

  1. KK

    Esim. diabetesta tai syöpää ei vaihtoehtopiperryksillä hoideta. Mutta mitä enemmän sairastan, sitä enemmän olen kiinnostunut vaihtoehtolääketieteestä, hassua…

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: