22.2.2015 Sanna Porokara

Asiakas vai potilas, äiti vai diabeetikko?

Potilaan rooli on tuttu juttu. Seitsemäntoista diabetesvuoden aikana on tullut ravattua tohtorilta ja vastaanotolta toiselle. Diabeetikon rooli tuntuu luontevalta. Hoitotiimi tukee, mutta päävastuu hoidosta on minulla itselläni. Raskaus pisti koko pakan sekaisin. Kroppa tuntuu vieraalta ja koko omahoidon sai käytännössä opetella uudestaan. Samalla kuvioon tulivat pari uutta vastaanottoa; neuvola ja äitiyspoliklinikka sekä ihan uusi, hieman jopa pelottava äidin rooli. Missä ja milloin olisin diabeetikko, jonka hoitotasapainoa haastaa raskaus ja milloin äiti-ihminen, jonka raskautta hankaloittaa diabetes?

Alkuraskaudesta tunsin jopa vähän syyllisyyttä neuvolakäynneillä. Pitäisikö minun nyt puhua muka vain näistä uusista tuntemuksista, eikö ketään kiinnosta viimeisin hobis tai sensorikäyrä!? Aluksi raskaus oli vielä aika abstrakti, käsittämätön asia. Se ei näkynyt tai tuntunut juuri muuten kuin verensokerin uudessa käyttäytymismallissa. Asiaa käsitteli vahvasti diabeteksen kautta ja jatkuva huoli verensokerin vaikutuksesta vauvaan oli uuvuttavaa.

Raskaus konkretisoitui oikeastaan vasta yhdennellätoista raskausviikolla niin sanotussa niskaturvotusultrassa. Siellä näkyi pieni ihmisen alku, joka vauhdikkaasti jo heilutti lyhyitä raajojaan. Ja kaikki oli hyvin! Ahdistus kasvoi. Mitä jos en nyt vaan osaa pitää tilannetta enää hallussa? Samalla konkretisoitui myös se, että minä olen nyt täysin vastuussa tuosta pikkutyypistä. Ajatukset urautuivat edelleen vahvasti diabeteksen kautta.

Elämää rytmitti seuraavan neuvola- tai lääkärikäynnin odotus. Raskausviikosta 11 oli pitkä matka viikolle 20, jolloin oli seuraava ultra ja vieläpä sikiön laaja rakennetutkimus. Tässä välissä oli hyvää aikaa herätellä sitä äiti-minää, uskalsin jopa ihan vaan rupatella neuvolassa raskaudesta ilman, että kaivan ensimmäiseksi esiin listaa viimeisimmistä labratuloksista. Oivalsin, että olen jo diabeetikko 24/7 ja on ihan ok olla välillä myös ensisijaisesti se tuleva äiti. Raskausviikko 20 tuli, kaikki oli niin kuin pitääkin. Mitä nyt juniori jo selkeästi antoi esimakua persoonastaan vääntäytymällä tutkimuksen kannalta mahdollisimman hankaliin asentoihin. Siinä hän oli ensimmäistä kertaa minun lisäksi myös puolisoni nähtävillä. Kumpikin meistä tajusi, että tästä eteenpäin me olemme perhe; isä, äiti ja lapsi.

Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki on uutta ja sitä helposti takertuu tuttuihin asioihin, kuten minäkin rooliini diabeetikkona. Se on aivan luonnollista, enhän voinut ennustaa, että miten saisin verensokerit hallittua ja millainen vaikutus sillä olisi pikkutyyppiin. Kaikki on mennyt kuitenkin mainiosti, kuten omahoitoon laitetun tolkuttoman työmäärän toivoisikin vaikuttavan. Henkinen puoli on se, joka vaatii enemmän työstöä.

Yksi asia, jonka tekisin toisin on se, että olisin alkanut aiemmin pohtimaan omaa rooliani äitinä. Neuvolassa olisi pitänyt ihan vaan alusta asti keskittyä siihen. En ole enää se diabeetikko, jonka hoitotasapainoa heiluttaa raskaus. Olen oivaltanut sen, että olen äiti, joka tekee parhaansa lapsensa puolesta. Tämä pitää sisällään myös omahoidon. Hoitamalla itseni hyvin kykenen huolehtimaan myös lapsestani. Liekö maailmassa sen parempaa motivaattoria?

P.S. Etenkin näin ensiraskaudessa minulle on ollut korvaamaton apu Diabetesliiton lääkärineuvoston julkaisema Diabeetikon hoito raskauden aikana -suositus. Suositus on tehty kansantajuiseksi, joten mistään lääkärijargonista ei ole kyse. Toki hoitoketjuissa on kunnallisia eroja, mutta tämän avulla osaa edes kysyä esimerkiksi nettikeskusteluissa kuumana perunana pyörineestä varhaisultrasta, jota suositus puoltaa. Itse raskauden ohella sieltä löytyy hyvää tietoa raskauden suunnittelusta, mikä ainakin itselläni vahvisti vauvahaavetta pelkojen lisäämisen sijaan. Suosittelen tutustumaan!

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Maaret

    Onnea Sanna, sinä olet Äiti isolla Ä:llä ja te olette kolmistaan Perhe, johon kuuluu äiti, isä ja pikkutyyppi. Diabetes? Se on yksi ominaisuuksistasi, joka ei vaikuta siihen millainen pikkutyypin äiti olet.

  2. Sari

    Hyvä äiti sinusta tulee, pohdiskelet viisaita jo nyt. Etukäteen äitiyttä voi ja kannattaa pohdiskella, vaan silloinhan se äiti sitten syntyy, kun vauvakin. Osalla äidinrakkaus puhkeaa samalla hetkellä, osalla vasta ajan kanssa.

    Tuo linkkivinkki hoitosuositukseen vaikutti tosi hyvältä. Näkyy suositus valmistuneen vasta omien raskausaikojen jälkeen, mutta olisi ollut tarpeen jo silloin.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat