27.1.2015 Sanna Porokara

Vauvahaaveita – sokerivauva ja kaksi rusinaa

Ykköstyypin diabeetikon raskautuminen tuntui aikanaan ihan joltakin salatieteeltä. KP:n keskusteluja taustalta lurkkineena raskautumisluvat, ovistikut, DPO:t, Terot, säännölliset päivärytmit, greippimehut, hiilarirajoitteet sun muut kuulostivat suorastaan karmealta. Tunnustan; en edes joka päivä muista tyhjentää kissojeni hiekkalaatikkoa, niin miten muka kykenisin suoritukseen nimeltä raskaus?

Sieltä se pikkuhiljaa kuitenkin hiipi nurkan takaa. Nimittäin ajatus siitä, että olisi mukavaa muuttua kahden hengen tehoduosta kolmen hengen harmoniseksi trioksi.  Elämä oli ollut yhtä hässäkkää sinne 25 ikävuoden nurkille; oli opinnot, siirtyminen työelämään ja epämääräistä terveyshäikkää, jotka ovat nyt jo iloisesti takanapäin. Arki löysi uomansa ja elämä oli ihan mukavaa.

Puolison kanssa asiasta oli jo juteltu. Samalla sivulla oltiin, mutta jokin harasi vastaan. Takaraivossa pyörivät kauhukuvat huonon tasapainon aikaansaamista viisikiloisista sokerivauvoista ja samalla “vanhan liiton” käsitys siitä, että lapset pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 25. Parasta ennen -päiväys taisi mennä jo, mutta omalla tavallaan se oli helpottavaa.

Seuraava steppi oli keskustella asiasta hoitavan lääkärin kanssa. Olin jo tähän mennessä todennut, että monipistoshoidolla minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia saada toimivaa sokeritasapainoa inhimillisesti ja hakeuduin monen mutkan kautta pumppaajaksi. Oman kropan kohentamiseen käytetty vuosi ei ollut mennyt hukkaan, vaan palkitsi sutjakammalla ulkonäöllä ja paremmalla hobiksella.

Siinä sitten oltiin jännän äärellä. Mieleen tulvahti erään ehkäisyneuvolalääkärin ajattelematon toteamus siitä, että tuommoinen kilpparivaivainen diabeetikko tuskin vahingossa raskautuu ilman pillereitä, mitä niitä edes syöt.  Jättimäisen sokerivauvan mielikuvan korvasi ajatus munasarjoista jotakuinkin rusinaa muistuttavina kikkareina. Kiitos hei, ei tästä tule mitään.

Omalääkäri oli sentään suopeampi. Olin aivan varma, että pitäisi olla vähintään kymmenen kiloa hoikempi, hobiksen olla noin viisi ja alakouluajoilta tulisi olla vähintään kaksi hymytyttöpatsasta, että saisi luvan yrittää raskautta. Siinä olin seiska puolen hobikseni ja muutamien liikakilojeni kanssa vastaanotolla kyselemässä aiheesta kun hän totesi, että ei näe estettä raskautumiselle, mutta hobiksen olisi parempi olla lähempänä seiskaa. Eikä mulla edes ole yhtään hymytyttöpatsasta!

Näin jälkikäteen sitä miettii, että miten antoi turhien pelkojen, ennakkoluulojen ja ennen kaikkea muiden sanomisten täyttää päänsä. Toki ykköstyyppi elämänkumppanina tuo omat haasteensa, mutta se on sairaus, eikä minä ihmisenä. Tässä sitä ollaan. Melkein kolme vuotta ensimmäisen vauva-ajatuksen jälkeen raskauden loppusuoralla.

Kolme vinkkiä haaveilijoille:

  1. Käy rehellinen keskustelu hoitotahosi kanssa. He ovat sinua varten ja ole valmis myös siihen, että joudut todennäköisesti tekemään jotakin hoitosi suhteen ennen kuin saat heidän täyden tukensa. Se kannattaa.
  2. Älä googleta liikaa! Muista lähdekritiikki, sillä yleensä äänessä ovat aiheen ympärillä hääräävät ääripäät. Tuolla jossain WiFin ulottamattomissa on joukko naisia, joilla menee ihan kivasti.
  3. Ota puoliso mukaan. Vaikka olisitkin “minä itte” -hengessä eteenpäin puurtava pioneerileidi, niin vauvan astuessa kuvioon mukaan tulee mukana yleensä myös se puoliso. Hän on yhtälailla vastuullinen vauvaprokkiksesta, vaikka sen ensimmäinen vaihe rajoittuukin aika pitkälti sinun kroppasi rajoihin.

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Tiina

    Ihanan rehellistä tietoa ja kirjoituksesi oli tehty pilke silmäkulmassa. Kiitos Sanna! Nämä auttanee myös minua ehkä joskus. Ihanaa loppuodotusta sinulle ja miehellesi <3

  2. Emmi

    Hyvä ohje olla googlaamatta liikaa.. been there, done that! 😉 Hataria muistoja nousee mieleen omaltakin raskausajalta. Turvallista odotusaikaa, Sanna!

  3. Kati

    Tätä juuri ☺ 28 vuotta diabetestä takana, 5 lasta ja kuudetta odotan. Ihanasti olet kirjoittanut ☺ Periksi ei anneta

    1. Sanna PorokaraSanna

      Onnea sinulle odotukseen! Hienon ”sarjan” olet saanut diabeteksesta huolimatta aikaiseksi. 🙂

  4. Elli

    Hyvä kirjoitus! Raskausaikana saa tosiaan käydä kaikenlaisia pelkoja läpi vaikka olisi tervekin, ja diabeetikkona niitä kauhukuvia maalailee itselleen ehkä vielä enemmän…googlailun väliin jättäminen on ihan paras vinkki, vaikka itse en sitä älynnytkään raskaana ollessani tehdä :). Tsemppiä loppumetreille!

    1. Sanna PorokaraSanna

      Kiitos tsempeistä! Itse tajusin lopettaa googlailun (vasta) raskauden puolivälissä. Tajusin, että voin tehdä vain parhaani ja vauvalle on varmasti parempi vähemmän stressaava äiti kuin jatkuvasti murehtiva hermokimppu. Kunhan tiedostaa tärkeimmät perusasiat, turha jossittelu ei muuta raskauden kulkua suuntaan tai toiseen.

  5. Liisa LaitinenLiisa Laitinen

    Ihana omalääkäri sinulla. Ykköstyypin hoidossa se, että on lääkärin ja d-hoitajan kanssa samalla aaltopituudella, antaa polikäynneistä ja lääkärikäynneistä mahdollisimman paljon irti. Onnea loppusuoralle ja tsemppiä koitokseen!! 🙂

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat