Koko hoito uusiksi

Hoito_uusiksi

Kesä ja syksy menivät uutta perheenjäsentä ihmetellessä verensokerien samalla seilatessa välillä aikamoisessa aallokossa. Pumppukin tuli tiensä päähän rungon halkeaman myötä ja takuun ollessa ummessa vaihtui vanha Veo uudeksi 640G-malliksi. Insuliinikin vaihdettiin NovoRapidista Fiaspiin, joten koko setti meni kerralla uusiksi.

Kun muutaman kuukauden eli kuin pellossa, oli pakko jälleen motivoitua omahoitoon. Jatkuvan sensoroinnin ansiosta tilanne ei ollut katastrofaalinen, mutta petrattavaa oli ja on vieläkin. Isoin ongelma on hoidon päämäärättömyys. Vaikka tätä sairautta ei voi hoidolla parantaa, olisi mukava ennakoida edes muutaman tunnin päähän, eikä vain reagoida sensorin saavuttaessa raja-arvon jommasta kummasta päästä. Uusi pumppu ja insuliini pakottivat ottamaan itseään niskasta kiinni. Takeita hyvistä tuloksista ei tosin ole.

Kehitys kehittyy ja tekniikka myös

Ensin saapui uusi pumppu. Olin hieman varuillani seurattuani etukäteen nettikeskusteluja kyseisestä laitteesta. Monenlaista ongelmaa ja murhetta tuntuu olevan. Käyttöönotossa laite kuitenkin tuntui intuitiiviselta käytettävältä ja ihan pätevältä masiinalta. Etenkin aluksi pumppua tuli verrattua edelliseen malliin ja sormetkin hakeutuivat lihasmuistista vanhaa liikerataa Veon painikkeille. Pidemmän päälle hankalimmaksi on osoittautunut pumpun fyysinen koko, joka on edellistä hieman isompi. Etenkin öisin möhkö tuntuu etsiytyvän hankaliin paikkoihin.

Alussa myös sensoroinnin yhteydessä käytettävissä oleva ennakoiva pysäytys (pumppu katkaisee perusinsuliinin annostelun jo hyvissä ajoin ennen matalaa verensokeria hypoglukemian välttääkseen) aiheutti harmaita hiuksia, mutta säätämällä senkin sai kohdilleen ja verensokerin pysymään raja-arvoissa.

Uusi insuliini sekoittaa pakkaa

Fiasp onkin ollut visaisempi pähkinä purtavaksi. Vaihdoin NovoRapidin Fiaspiin sen jälkeen kun uuden pumpun kanssa asiat tuntuivat sujuvan. Toisaalta se olisi ollut ihan sama milloin Fiaspiin vaihtaa, sen verran säätämistä ja uudelleenopettelua sen on tähän mennessä vaatinut. Suhtauduin koko insuliiniin varauksella, verkkokirjoittelu tästä tuntuu olevan varsin negatiivista etenkin pumppukäyttäjien keskuudessa.

Vajaan kuukauden käytöllä en ole vielä löytänyt sopivia asetuksia, sillä ärhäkästi aterioilla toimiva insuliini tuntuu taipuvan aika heikosti perusinsuliinin rooliin. Basaalina Fiaspia tarvitsee etenkin öisin enemmän kuin ennen. Onneksi olen kuitenkin toistaiseksi välttynyt pitkittyneiltä korkeilta verensokereilta ja kanyylipaikkojen ongelmilta, mitkä ovat monia vaivanneet. Ennakoivan pysäytyksen kanssa on kuitenkin taas ongelmia. Lyhyt pysäytys saa verensokerin ampumaan taivaisiin.

Saa nähdä miten tämän kanssa käy, ajattelin antaa insuliinille 2-3 kuukautta aikaa ja sitten mietin onko järkevämpi palata vanhaan. Tällä kokemuksella ja saman menon jatkuessa olen taipuvainen vaihtamaan takaisin NovoRapidiin. Ehkäpä suurin ongelma Fiaspin kanssa on se, että annostelussa tulee olla äärimmäisen tarkka. Hitunen liian vähän jättää sokerin korkealle ja hitunen liikaa saa aikaiseksi syöksyhypon. Ja toki oikea annos riippuu noin miljoonasta tekijästä (okei, saatan liioitella) aina vuorokaudenajoista aterian koostumukseen. NovoRapid tuntui antavan enemmän anteeksi tämän suhteen.

Muutos ottaa aikaa?

Tämä syksyinen muutos hoitovälineissä ja lääkityksessä on suurin sitten sen kun vaihdoin monipistoshoidosta pumppuhoitoon. Toisaalta tämä tuntuu ihan virkistävältä. Pumppuhoidollakin on ollut ne muutamat ongelmat, mutta nyt pitää vielä saada uusi hoito toimimaan ja arvioida onko tämä parempi kuin entinen vai pitäisikö palata entiseen. En tiedä, välillä viriää taas toive pistoshoitoon siirtymisestä. Liekö tässä taustalle se ikiaikainen “ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella” -efekti? Ja mistä tietää, mikä on tarpeeksi hyvä ja milloin tulisi lopettaa jatkuva säätäminen ja paremman hoidon tavoittelu? Miten arvottaa oma jaksaminen suhteessa hoidon vaatimaan aikaan? Siinä taas muutama pähkinä purtavaksi unettomiin öihin. Ehkäpä pitäisi lopettaa nämä öiset pohdinnat, etenkin kun alan olla ainoa meidän taloudessa, joka yöllä valvoo.

23.11.2017
Sanna Porokara

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.