Sulle laulan neiti kesäheinä

neiti_kesäheinä

“Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel, uus.”

Kuopuksemme saapui maailmaan odotettua aiemmin. Välillä aika juoksi ja sitten taas pysähtyi. Oma pää ei ehtinyt mukaan ennen kuin havahduin siihen, että kuljen jälleen kerran sitä maailman pisintä taivalta omalta vuodeosastolta vauvojen tehovalvontaosastolle. Kesäkin tuli kymmenen sairaalassa vietetyn päivän aikana.

Kaksi viikkoa pelkopoliajan jälkeen tavallisella seurantakäynnillä todettiin vauvan kasvavan entistä nopeammin. Lääkäri laski päiviä, tutki kasvukäyriä ja edellisen raskauden kulkua ja tuli siihen tulokseen, että vauva saavuttaa kriittisen koon alatiesynnytyksen kannalta alle kahdessa viikossa. Nopea kasvu tuli yllätyksenä, verensokeritasapaino oli ollut parempi kuin esikoista odottaessa. Pieni paniikki hiipi siinä tilanteessa, tuolloin oli menossa vasta 35:s raskausviikko.

Reilu viikko meni asioita pikavauhtia kotona järjestellessä ja jännittäessä. Odotetusti jäin seuraavalla viikolla sairaalaan kontrolliikäynnin päätteeksi, vauva kasvoi edelleen samaa tahtia ja käynnistys aloitettiin saman tien osastolla. Kolme päivää kului ja mitään ei tapahtunut. Joka päivä sain neljä annosta synnytyksen käynnistymistä edesauttavaa lääkeainetta, mutta ne eivät aiheuttaneet kuin muutaman hassun supistuksen. Oma psyyke alkoi kolmen pitkän päivän jälkeen olla riekaleina. Olo oli tuskainen, vatsa tuntui isommalta kuin ikinä. Miksi mitään ei tapahdu ja mitä seuraavaksi?

Laskennallisesti vauva oli jo saavuttanut maksimipainon turvallisen syntymän kannalta ja keuhkoja kypsyttämään annetut kortisonipistokset tekivät hänestä selkeästi laiskemman ja omasta voinnistani vieläkin surkeamman. Ainoa vaihtoehto olisi sektio ja lopullinen päätös siitä oli helpotus. Olin liian väsynyt enää edes pelkäämään.

Sektio oli rauhallinen kokemus, täysi vastakohta esikoisen syntymälle. Aamulla tehdyn leikkauspäätöksen jälkeen valmistelut tehtiin hiljakseen ja leikkaus itsessään oli ihan ok kokemus. Ehkä olin hieman ennakkoon tyytyväinen siihen, että nyt kun vauva syntyy sektiolla, ei pitäisi olla mitään syytä joutua eroon ja viimeinkin saisin kokea tavallisen osastoajan vauvan kanssa.

Yhdeksän pisteen tyttö

Minuuttia yli kaksi iltapäivällä syntyi kovaääninen ja tummahiuksinen tyttö. Kaikki vaikutti olevan hyvin, yhdeksän pisteen tyttö totesi kätilö näyttäessään huutavaa kääröä minulle. Hetkessä sekin muuttui kun lastenlääkäri nappasi vauvan mukaansa lastenosastolle, vauvan sydämestä kuului sivuääni ja hengitys oli kovin nopeatahtista. En muista loppupäivästä mitään sen jälkeen kun minut kärrättiin omalle osastolleni. Mies onneksi pääsi vauvan mukaan lastenosastolle.

Seuraava aamu oli kamalin. Piti kammeta ylös ensimmäistä kertaa sektion jälkeen. Malttamattomana odotin, että mies tulisi kärräämään minut lastenosastolle. Siellä sen tutun pitkän taipaleen päässä odotti vauva sokeritipassa. Toista kertaa elämässäni itkin siinä samassa huoneessa pieni letkujen päässä oleva lapsi sylissäni. Taas täällä helvetin valvontaosastolla, vaikka mikään ei varsinaisesti ollut enää huonosti. Sivuääni oli normaali hieman ennen aikojaan syntyneelle ja hengityskin alkoi olla rauhallinen. Vain sokeritippa piti vauvan osastolla.

Kompastelua

Olin päättänyt etukäteen, että tällä kertaa olen lapsen kanssa samalla osastolla ja vietämme normaalia lapsivuodeaikaa. Toki tällaisen asian päättäminen oli taas ihan turhaa, kaikki tuntui taas menevän juuri niin kuin ei toivonut.

Kolmantena päivänä syntymän jälkeen vauva pääsi kanssani samalle osastolle. Viimeinkin pääsimme harjoittelemaan yhteiseloa ja mikä tärkeintä, syömistä. Vuorokauden harjoittelimme heikoin tuloksin, lapsi kellastui ja vietti vuorokauden sinivalossa. Kolmen tunnin välein juoksin hakemaan lapsen lampun alta, vaihdoin vaipan, tein kätilön kanssa syöttöpunnituksen ja yritin syöttää lapsen. Vaikka tekniikka oli oikea, antoi syöttöpunnitus toisensa jälkeen tulokseksi pyörän nollan. Jatkuva epäonnistuminen alkoi kalvamaan todella. Tämäkin vielä, tällä kertaa kaiken piti onnistua!

Kun lapsi pääsi lampun alta, treenasimme kaksi päivää vain ja ainoastaan syömistä kaikin mahdollisin apuvälinein höystettynä. Lapsen paino ei edelleenkään noussut ja oma mieliala oli pohjamudissa. Miksi kaikki menee taas pieleen? Kotiin pääsimme tarkkojen maitomäärien ja ruokailuaikataulun kera. Hölmökin tajuaa, että rinnassa ei ole virtausmittaria kyljessä, joten pulloruokinta oli ainoa vaihtoehto.

Toisella kertaa on helpompi epäonnistua

Toisen lapsen syntymä toi pintaan uudestaan kaikki esikoisen syntymän aikaan koetut tunteet ja vastoinkäymiset. Kaikki tuntui niin samalta, vaikka lapsi oli toinen. Nyt tosin voin jo sanoa, että toisella kertaa on helpompi epäonnistua. Tai no en oikeastaan koe enää epäonnistuneeni. Tällä kertaa tiedän, että hyvä suhde omaan lapseen ei vaadin sataprosenttista ihokontaktia ensimmäisen elinkuukauden aikana ja pullosta saati vielä korvikkeella ruokittu lapset eivät ole mitenkään sairaampia tai muuten epäkelpoja. Jos nyt olisin jäänyt vellomaan yhtä pitkäksi aikaa samoihin tuntemuksiin kuin viimeksi, vähättelisin esikoistani. Hän kuitenkin on näin täysin subjektiivisesta äidin näkökulmasta maailman ihanin ja onnistunein lapsi. Tai nyt siis toinen heistä.

Vielä sairaalassa kaikki tuntui musertavalta ja muiden äitien ensihetket vauvojen kanssa kovin idyllisiltä. Jälleen kerran katselin auringonnousuja osaston pumppuhuoneesta käsin miettien miten imetys taas kompuroi heti alkumetreillä.

Kotiin päästyäni mielialakin alkoi kohentua. Mitä sitten jos taaskaan ei mennyt kuten oppikirjoissa? Meillä on kaksi tervettä ja ihanaa lasta. Olemme tehneet parhaamme niissä olosuhteissa, jotka meille on suotu. Vaikka imetys on epäonnistunut kahdesti, on silti lasten isä ollut se henkilö, joka on ensimmäisen kerran tyttömme pullosta ruokkinut. Arvokas asia sekin on.

Korvikemutsi x 2

Tällä kertaa osasin luovuttaa imetyksen suhteen ajoissa. Sektion jäljiltä huonosti noussut maito, syömähaluton lapsi ja alun erossaolo loivat taas äärimmäisen vaikeat lähtökohdat. Toki joku laktivistiäiti tässä kohden älähtäisi, että ikinä ei ole myöhäistä ja on tärkeää ja muuta syyllistävää soopaa. Jäkäti jäkäti. Hyvä äiti syöttää lapsensa, eikä yritä väkisin imettää lapsen terveyden kustannuksella.

Tärkeää on myös koko perheen hyvinvointi. Tuntuisi absurdilta käyttää imetystreneeneihin imetysapulaitteen kera tunteja päivässä. Ja siihen vielä jokunen tunti pumppaamista päälle. Perheeseen kuuluu muitakin kuin minä ja vauva. Olen edelleen myös esikoisen äiti.

Myös verensokeritasapaino kiittää, isot yllätyshypot loppuivat lyheen ja uskallan olla lasten kanssa kotona turvallisin mielin. Muutenkin diabetes on ollut helppohoitoisempi kuin edellisen synnytyksen jälkeen. Liekö syynä erilainen synnytystapa?

Uusi alku

Suren jo vähän etukäteen yhden ajanjakson päättymistä elämässä. Meidän lapsiluku on täynnä ja tämän vauvavuoden jälkeen alkaa erilainen lapsiperhe-elämä.

Kun jokin loppuu, tulee sen tilalle jotain uutta. Näen kyllä hyviäkin puolia tässä tilanteessa. Vuosien jälkeen olen taas oman kroppani valtias. Enää ei tarvitse tehdä hoitopäätöksiä sillä taka-ajatuksella, että kohta yritetään saada lapsi tai olen raskaana. Voin tehdä näitä päätöksiä vain itseäni ajatellen.

Kuopusta katsoessani mieleen tuli lempirunoni jälkimmäinen puolisko, josta osaa lainaan jo tämän tekstin alkuun. Vaikka Eino Leino kirjoitti Nocturnen rakastamalleen naiselle, istuu se myös kesän kynnyksellä syntyneelle kuopukselle. Lapsi toi kesän mukanaan, kuten myös uuden ja tutkimattoman ajan elämässämme.

“En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie,  tuntemattomahan tupaan vie.”

15.7.2017
Sanna Porokara

Kolmekymppinen ykköstyyppi, joka vuosien sokerisuossa rämpimisen jälkeen tajusi, että diabetesta tai elämää ylipäätänsä ei voi suorittaa kaavamaisesti. Täydellisen hoitotasapainon rattaisiin kapuloita tällä hetkellä heittävät (kaikella rakkaudella) perhe ja työ, eli ne ihanan kamalat ruuhkavuodet.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.