”Kierokaula” oikeni kaihileikkauksella

Deeblogikuvapohja

”Kaularangassa esiintyy samanlaisia sairauksia kuin muuallakin tukirangassa: kulumista, tulehduksia, välilevyjen ongelmia, kasvaimia ja vammoista aiheutuvia vaivoja. Kaularangan tehtävä pään kannattelijana ja muualle elimistöön johtavan hermotuksen suojaajana antaa sen sairauksille omat erityispiirteensä.

Ylivoimaisesti yleisin niskakivun syy on niskan ja hartioiden lihasjännitys, jonka aiheuttajia ovat fyysiset ja henkiset kuormitustekijät, erityisesti hankalat asennot ja liiketoistot töissä tai harrastuksissa. Lihasten ylikuormitus johtaa niskan lihaksissa muutoksiin, jotka eivät enää palaudu normaalilla levolla. Kipu voi olla hyvin paikallista tai ulottua päähän ja selkään. Usein tähän liittyy takaraivolla tuntuvaa särkyä. Kivun säteily käsiin ja mahdollinen sormien puutuminen voivat olla merkkinä siitä, että hermojuuret ovat puristuksissa. Niskakivut ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä. Ylipaino ja tupakointi lisäävät niskakipujen riskiä.” Näin kertoo Lääkärikirja Duodecim.

Niskakipujen monta syytä

Olin jo työssä ollessani kärsinyt niskakivuista, joiden syyksi oli määritelty huono työasento, istumatyö ja kokopäiväinen päätetyöskentely. Tarvitsiko sitä sen enempää ihmetellä? Liikuntaa, rentoutusta, hierontaa ja tarvittaessa särkylääkkeitä. Tupakoinut en ole koskaan, ylipainoa toki on, mutta miten se voi vaikuttaa niskakipuun.

Kivun säteilyä käsiin ja sormien puutumista, varpaidenkin puutumista on. Ne on selitetty johtuvan diabeteksen kylkiäisenä saamistani lisäsairauksista. Diabetekseen voi liittyä lisäsairautena (komplikaationa) hermojen toiminnan vaurioita eli neuropatiaa. Onhan se mahdollista, kun on sairastanut ykköstyypin diabetesta yli 40-vuotta. Viime vuosina olo oli kuin kuvan ”kierokaulaisella” nallella. Katsoin telkkaria, tein käsitöitä, luin lehtiä ja kirjoitin pää aina vinossa, kun katsoin pääasiassa vain paremmin näkevällä silmälläni.

Ensimmäiset silmälasini sain keskikouluaikana, joskus 1960-luvulla. Kaksiteholasit tulivat kuvioihin mukaan keski-iässä. Erillisiin näyttöpäätelaseihin en koskaan oikein tottunut. Työskentelyasento oli aina jotenkin väärä ja niskat väsyivät. Ihmisellä on tapana tottua ja mukautua vallitseviin olosuhteisiin. Niin minullakin ja niskakipu jäi ominaisuudekseni.

Kaihileikkaus poisti niskakivun

Vuosien saatossa molempia silmiäni on hoidettu diabeteksen vuoksi laseroimalla ja pistoksilla. Huhtikuussa 2017 vasemman silmän kaihi leikattiin. Kaihileikkauksen jälkeen opettelin uudelleen katselemaan maailmaa, telkkaria, lukemaan ja tekemään käsitöitä niin, että katson myös vasemmalla silmällä. Molemmilla silmillä tasapuolisesti. Vasen silmä oli ennen kaihileikkausta ollut ns. dominoiva silmäni. Opin katsomaan taas molemmilla silmillä, olinhan kaihileikkauksen jälkeen saanut myös vasempaan silmääni paremman näön ja laajemman näkökentän.

Ja takaisin otsikkoon ”Kierokaula oikeni kaihileikkauksella”. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin nyt ei niskat ole kipeät. Eikä päätä ole ainakaan siitä syystä kivistänyt, että joutuisin katsomaan pää vinossa ja vain toiselle silmällä. Sormet puutuvat ajoittain jotain painavampaa ja pitempään kantaessa, joten se johtuu todennäköisesti diabetekseni komplikaatioista eli neuropatiasta. Siihen on kiinnitettävä erikseen huomiota, mutta silmistä ja niskastani se ei johdu.

 

(Kuva Pixabay)

27.7.2017
Maaret Weide

Bloggaava martta. Luonnossa hortoilu, käsityöt ja marttailu lähellä sydäntä. Ykköstyyppi vuodesta 1975. Marttailusta kirjoitan tikkurilanmartat.blogspot.fi blogiin.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.