12.2.2017 Kalle-Ville Ruohonen

Aitoja – minä ja Donald Trump

Eläköidyin runsaat seitsemän vuotta sitten melkoisen nuorena miehenä. Sain aikanaan viran, josta pääsin työeläkkeelle jo 52 vuotiaana. Ei huono! Jäin periaatteessa niille sijoilleni ja elämäntapani tuki useita vuosia voimallisesti panimoteollisuutta, mutta sitten järki voitti ennen kuin terveyteni olisi mennyt lopullisesti. Elvyin ja kuntoutin itseäni sillä seurauksella, että elämässäni alkoi olla sisältöä ja asiat rullasivat oikeaan suuntaan. Toki sekundaakin elämän basaarista sain, mutta nyt voin olla tyytyväinen ja tuntea itseni tarpeelliseksi ja pystyväksi. Viime vuoden lopulla sain kaiken hatuksi työtarjouksen!

Jippii! Olin jorinoinut vaimolleni lievästä halustani tehdä vielä edes osa-aikaisesti jotakin työtä; haluaisin näyttää itselleni ja muille, että viel’ on Kalle voimissaan – vai onko? No, nyt edessä oli näytön paikka, sillä halukkuuttani rakentamaan aitoja tiedusteltiin. Ei, soittaja ei ollut Donald Trump – tuo maailman kuuluisin aidanrakentaja – vaan veljeni joka urakoi monenlaisia aitarakenteita ja -järjestelmiä. Siispä tukka taakse ja Tampereelle. Noinkohan se kohdallani kuitenkin menee?

Jonkin verran tuota työtä tehneenä tiedän, että se on fyysisesti raskasta ja vaativaa. Kuinka pystyn työhön diabetekseni vuoksi, pärjäänkö? Kuinka osaan rytmittää ruokailun, välipalat ja juomisen oikein, kuinka usein mittaan sokerini ja mitäpä jos…

Huolet hiiteen KV, veljelläsi on tyypin 2 diabetes ja tuollahan tuo puskee aitaa pystyyn 66 vuotiaana sillä mallilla, että saattaa hyvinkin Trumpin Donald laittaa Twitterissä kutsun saapua urakoimaan aitaa Meksikon rajalle, mutta olemme sopineet, että emme mene. On meillä tähdellisempääkin tekemistä. Tämän lisäksi vertaistukea löytyy myös diabeteksen suhteen.

Vaimonikin pohti jaksamistani tuossa työssä ja on ottanut sen puheeksi usein. Kerran sanoin saunassa hiukan lihaksiani pullistellen, että huolet pois, sillä tässä näet 95 kiloa silkkaa dynamiittia! Vaimo siihen, että kovin on lyhyt sytytyslanka…

Asiaan! Nyt olen ollut työn touhussa osa-aikaisesti jo reilut kaksi kuukautta ja voin sanoa, että kyllä sitä kuusikymppisenäkin saa aikaiseksi ja jaksaa, mutta tuo diabetes on otettava huomioon. Olen huomannut kuinka voima katoaa ja tulee kakka olo jos en huolehdi oikea-aikaisesta ja oikeanlaisesta ”tankkaamisesta.” Jos ja kun verensokerini alkaa laskea liikaa, alkaa silmissäni nopeatahtinen ja heikko värähtely. Lienee jonkinlainen aura tai sisäänrakentunut sensori ja tuon ilmiön ilmaantuessa on on viimeistään mentävä kiitolaukkaa eväskontille. Tuo syömispuoli on vielä vähän hakusessa, mutta kyllä se oikea rytmi ja ravinto löytyy. Juomana minulla on vettä, pullo kevytcolaa ja termarillinen kahvia. Janon tullessa saatan hörpätä kiireessäni hieman kustakin.

Tuolla maastossa tulee verensokeria mittailtua harvoin koska kädet ovat aina enemmän tai vähemmän likaiset ja näin talvella toimenpide on hankala suorittaa. On mentävä osin fiilispohjalta ja rautaisannospatukka taskussa kaiken varalta.

Kirjoittelen tuntemuksistani ja fiiliksistä tarkemmin kun kokemusta niin työstä kuin tankkaamisesta ja jaksamisesta kertyy.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne!

P.S. Ovatko suklaapatukat kalliita Meksikossa?

 

58 -vuotias maaseudulle rauhaa, hiljaisuutta ja itseään etsimään palannut oloneuvos - rauha ja hiljaisuuus ovat kyllä löytyneet... Luonnehdittu mm. melko iäkkääksi murrosikäiseksi ja maailman remonttimieheksikin. Luonto on elämäni eliksiiri.

Kommentit tähän postaukseen

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: