Ykköstyyppi 3.5.2016 Reija Helkkula

Diabeetikoilla on erikoislaatuinen kyky tunnistaa omassa olossa verensokerin poikkeamia. Harmittavaa kyllä, kyse ei ole yliaistillisesta taidosta, eikä se ole myöskään synnynnäinen tai pysyvä. Tuntemukset ovat kehon monimuotoisia hätähuutoja poikkeustilanteisiin, mutta niiden tunnistaminen ja havainnointi on pitkälti opittua käytöstä.

Jään aina poliklinikalla tuijottamaan Diabetesliiton verensokerituntemukset -julistetta. Siinä esitetään havainnoivin kuvin, millaisia tuntemuksia normaalit arvot ylittävä tai alittava verensokeri voi aiheuttaa. Juliste on yksinkertaisuudessaan ärsyttävä. Muistan ensimmäisillä poliklinikkakäynneillä pelanneeni ajatuksissani mielikuvitusbingoa tyylillä ”kerää koko sarja”:

Janottaa
Jepjep. Puolilitraa vettä voi mennä ja silti on jano.
Väsyttää
Huoh, no KYLLÄ. Herättäkää viikon päästä, kiitos.
Suu puutuu
On juu tämäkin koettu. Valitettavasti.
Hikoiluttaa
Hieman vähättelevää, sanalle ”hiki” on tullut kokonaan uusi merkitys.
Mielialat vaihtelevat
Lähimmäiset uskovat tähän, yleensä kyse on vain hankalasta luonteestani.

Tätä viihdyttävää yksinpuhelua jatkui, kunnes huomasin, että suurimmasta osasta tuntemuksia minulle oli kertynyt omakohtaisia kokemuksia. Julisteesta myös puuttui yksilöllisempiä tuntemuksia. Oli aika lopettaa bingon pelaaminen. Nykyään juliste muistuttaa vain siitä tosiasiasta, ettei mikään esite oikeasti pysty kuvaamaan sitä cocktailia, jolla tuntemukset oikeasti värittävät diabeetikon arkea. Juliste on silti minulle tärkeä. Hiljaisesti se ohjaa pohtimaan omia tuntemuksia ja kiinnittämään niiden muutoksiin huomiota.

”Joskus ne voivat olla kuin väreitä tyvenen meriveden pinnalla ja toisena hetkenä sellaisia, jotka saavat merenkävijät tarkistamaan veneen ja laiturin välisiä köysiä.”

Hypoglykemia – lahja diabeetikolle

Lähestyin tätä aihetta runollisemmin hypoglykemiasta kirjoittaessani. Oikeastaan sama lainaus toimii kuvatessa myös korkean verensokerin tuntemuksia. Etenkin, kun omat tuntemukset ovat innokkaita kertomaan kehon erilaisista tilanteista samoin merkein. Antaumuksellinen haukottelu voi merkitä itselläni ihan kumpaa tahansa. Itse olen erottavinani häilyvän eron matalan tai korkean verensokerin laukaisemien haukotusten välillä. Toisinaan ainoastaan verensokerin mittaus paljastaa totuuden.

Raajojen kihelmöinti on itselleni lähes varma signaali korkeasta verensokerista. Kuinka ollakaan, yleisemmin tämä insuliinituntemus merkitsee verensokerin olevan matalalla. Ei kuitenkaan oman kehoni mielestä. Säännöt on ilmeisesti tarkoitettu rikottaviksi. Toistaiseksi tuntemukseni ovat pysyneet melko samankaltaisina. Variaatioita on runsaasti, mutta pääsääntöisesti tulkitseminen on melko helppoa. Monet pidempään sairastaneet ovat havainneet tuntemusten muuttuvan ja jopa häviävän kokonaan. Tuntemusten kadottaminen kauhistuttaa itseäni.

Miltä tuntemukset sitten tuntuvat? Ne ovat tavallisia fyysisiä tai psyykkisiä aistimuksia, joilla keho muutenkin kertoo olostaan. Verensokerituntemukset voi erottaa kuitenkin tavallisista siten, ettei normaalia syytä kehon reaktioon ole tai tuntemus on paljon tavallista voimakkaampi. Varsinainen tuntemus-cocktail syntyy, kun fyysisiin tuntemuksiin lisätään henkinen kuorma. Kuten monet muutkin taidot ja kyvyt, voi oman kehon tuntemusten havaitseminen tuntua rasitteelta. Tuntemukset saattavat myös pelottaa, jos kokee menettävänsä kehon hallinnan. Näen kyvyssäni paljon positiivista, mutta taakaksi se muuttuu, jos oman kehon tuntemuksia vahtii jatkuvasti. Kaikki olot eivät liity verensokeriin. Liian tiukalle säädettynä tuntemustutka poimii vääriäkin signaaleja, jotka syyttä heikentävät luottamusta tunnistaa verensokerien ääripäitä.

 

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä