D-lasten vanhemmat 4.3.2016 Liisa Laitinen

Mahataudit, kovat flunssat ynnä muut sairastelut ovat kaikissa lapsiperheessä ei-toivottuja vieraita. Kouluissa ja päiväkodeissa kiertäviltä kausitaudeilta on hyvin hankala välttyä. Kerron tässä blogissa muutamista sairaskokemuksistamme ja siitä miten deelapsen sairastaminen eroaa terveen lapsen sairastelusta.

Oksennustauti on ehkä se tavallisin kulkutauti, mitä deelapsen vanhemmat pelkäävät eniten. On todella haasteellista saada verensokeri pysymään yli 4 mmol, kun maha puskee kaikki sinne laitetut hiilarit ulos. Ketoaineet myös tuppaavat nousemaan helposti, kun insuliinia ei voida hiilareiden puutteen vuoksi annostella normaalisti. Tällöin ainoa vaihtoehto on päivystykseen lähtö, jotta nestettä ja sokeria saadaan kehoon suoraan suonen kautta.

Olemme (kop, kop) välttyneet tältä toistaiseksi ja mahataudeistakin olemme saaneet ”nauttia” vain ehkä nelisen kertaa tämän kolmen vuoden deetaipaleen aikana. Kahdesti olemme kyllä pyörähtäneet sairaalan pedillä köllöttelemässä, mutta tauti talttui juuri ennen kuin tiputukseen olisi jouduttu.

Ensimmäinen sairaalakääntyminen oli klassinen: deepoika ajeli isänsä kanssa Ouluun (ykköstyyppitenavat ohjataan sinne lähimmän päivystyksen, Oulaskankaan sijasta.) Välimatkaahan meiltä tulee noin 150 kilometriä ja lähtiessä todella huonovointinen poika olikin Oulun saavuttua pirteä kuin peipponen. Noh, turha käynti on parempi kuin liian pitkään kotona sitkuttelu. Eihän näistä taudeista tiedä, onko pikatauti vai sitkeämpi tapaus.

Toisella kertaa kävimme Oulaskankaalla (olisimme saaneet Ouluunkin asti ajella, mutta sain luvan tulla lapsen kanssa lähempään sairaalaan). Sielläkin onneksi ehkä vartti sairaalapedillä olon jälkeen alkoi sokerit nousemaan ja mehu pysymään sisällä. Lääkäri oli juuri tulossa laittamaan tippaa, mutta onneksi tauti hellitti. Vielä tänäkin päivänä poika iloisena muistaa sen tarkan kohdan tuolta ajomatkalta, mihin pysähdyttiin tien varteen yökkäämään.

 

 

Yhden mahataudin kanssa muistan saaneeni jonkun kuudes aisti -tyyppisen aavistuksen. Deepoika sanoi yhtenä aamuna mahan olevan vähän kipeä. Jotenkin ”tiesin” sen enteilevän mahatautia ja alettiin jo tankkaamaan hiilaria. Tikkari maistui ja pienensin perusannosta jo hieman. Oikeassa olin ja tunnin päästä alkoi tauti. Tuolla tautikerralla pärjättiin omin voimin kotona.

Perusterveiden velipoikien sairastaminen on jotenkin ”helpompaa”. Eihän se tietenkään mukavaa ole! Mutta kuitenkin sitä tietää, että alle vuorokauden kestävä mahatauti on sellainen, jonka terve keho kestää.

Koen ketoainemittarin ja ketoliuskojen olevan se tärkein apuväline sairastellessa. Liuskojen määrän tulee olla myös sellainen, että ketoaineita voi seurata ahkerasti. Ne voivat nousta jo puolessa tunnissa huomattavasti. Ketoaineiden nousu yksinään voi aiheuttaa oksentelua ja huonovointisuutta ilman mitään mahatautia, joten ne täytyy aina mitata lapsen ollessa huonovointinen.

Kaikilla on omat suosikkinsa, mikä pysyy sisällä mahataudissa; mehujää, tikkarit, suolakeksit, mehukeitto… Pakko mainita tässä yksi erikoisin opastus sairastavalle juotettavaksi, jonka sain päivystyslääkäriltä ennen diabetestaivaltamme. Perunoiden keitinvesi! En ole tätä koskaan kylläkään koittanut. Mistäpä sen tietää, vaikka se olisi maailman paras keino! Jos Sinulla tulee mieleen joku hyväksi koettu vinkki, jaathan sen kanssamme kommenttiosiossa.

 

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä