5.10.2015 Anssi Lehto

200 rikki

Deeblogissa on jo 200 kirjoitusta diabeetikoille. Upea fiilis, kun huomioi, että Diabetesliitto koulutti meidät kirjoittamisen saloihin, arvoihin ja periaatteisiin vasta joulukuussa 2014. Parissa vuodessa on saatu paljon aikaan tällä 14 hengen joukolla. Pääperiaatteina on ollut, että laatijalta yksi kirjoitus kuukaudessa, yhdessä jutussa enintään 400 sanaa (tässä jutussa 330) ja vähintään yksi kuva. Ennen julkaisua pari tiimin jäsentä oikolukee ja kommentoi aina luonnoksen. Täten laatu pysyy koko ajan kunnossa. Aiheet kukin on saanut valita vapaasti oman fiiliksensä mukaan. Kirjoituspalkkioita ei makseta, vaan kaikki tämä on vapaaehtoista vertaistukea.

Deeblogi on jatkumo aikaisemmin startanneelle nuorten diabeetikoiden verkkojulkaisulle, nimeltään Inspis. Se on tarkoitettu erityisesti 12-25 vuotiaille. Inspis päivittyy myös jatkuvasti vuoden mittaan, kesätaukoa lukuun ottamatta. Kuten Deeblogi myös Inspis jaetaan sosiaalisessa mediassa jopa Instagramissa ja Youtubessa. Deeblogia markkinoidaan lähinnä Facebookissa ja Twitterissä.

En ole aikaisemmin kirjoittanut mihinkään blogiin, joten tämä on ollut minulle mielenkiintoinen projekti. Kahden koulutuspäivän aikana Tampereella kirjoittajajoukkomme sai hyvän tilannekatsauksen sosiaalisen mediasta ja opastuksen alustana toimivasta WordPressistä. Alusta alkaen porukan mainio yhteishenki on ollut myös hieno kokemus. Alussa jännitystä oli ilmassa, miten tämä projekti oikein starttaa ja saa ilmaa siipiensä alle. Miten lukijat reagoivat ja miten suuri ihmisjoukko näitä kirjoituksia todella lukee? Lukijoista on saatavilla tilastoja ja määrät ovat olleet koko kevään ajan noin 6000 kuukaudessa. Positiivista palautetta on tullut Diabetesliiton ihmisille jopa ammattilaisilta asti. Kirjoittajana kaipaa kuitenkin enemmän lukijoiden kommentteja kirjoitusten perään.

Parasta antia kirjoittamisesta olen saanut diabetekseni omahoidolle. Paljon uusia asioita olen oppinut eli ymmärrys lisääntynyt ja syventynyt, kun on itse joutunut selvittämään monia yksityiskohtia ennen kuin uskaltaa julkaista. Täytyy myöntää esimerkiksi se, että vaikka olen sairastanut diabetesta yli 20 vuotta, niin vasta deeblogin myötä kirkastui esimerkiksi hypon raja (alle 4 mmol/l). Tähän saakka, kun luulin hypon tarkoittavan tajuttomuustilaa. Sokkosensorit ovat nyt tuttuja, hobis loistolukemissa, deehoitajan kanssa keskustelut antoisampia, monipuolisempia ja elämä alkanut uuden insuliinipumpun kanssa.

Kirjoittajaporukkamme kokoontui syyskuussa 2016 ensimmäisten diabetesmessujen yhteydessä kolmannen kerran koulutustapahtumaan. Aiheina muun muassa kehityskeskustelut ja työpaja tulevaisuuden linjauksista.

Sinä, joka olet lukenut näitä Deeblogin kirjoituksia, anna rohkeasti meille evästyksiä  jatkokirjoituksiin. Tykkäämme luonnollisesti myös kritiikistä, uusista aiheista ja kaikenmoisista kommenteista. Ole rohkea, älä epäröi!

T1D Lada 25 vuotta, pitkään monipistäjä ja 10/2015 alkaen pumppuilija. Pitkäaikaissokeri eli HbA1c eli hobis putosi Libren puolivuotisjakson aikana 53 mmol/mol:sta (7 %) 44:ään (6,2 %). Eläkeläisenä aikaa omahoidolle ja mukana diabetesseura T1D:ssä. Facebook: Insuliinipumppu ACCU-CHEK käyttäjät, FreeStyle Libre -käyttäjät, Lada-diabetes -vertaistukiryhmä, Insuliinipumppu minimed 640g ja minimed 670g käyttäjät ja Keinohaimaporukka.

Kommentit tähän postaukseen

  1. AS

    Koulutti meidät kirjoittamisen saloihin… En ymmärrä. Olin ilmeisestikin eri ”koulutuksessa” vaikka luulin olleeni paikan päällä. Taas kerran.

    1. Avatar photoAnssi Lehto

      Kiitos kommentistasi. Samassa koulutuksessa oltiin ja lähtökohdat monilla erilaiset. Koulutuksessa voi myös turhautua ja olla vain paikan päällä.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: