Joko on nastat alla?

Usva

Viime keväänä innostuin työmatkapyöräilystä. Haaveita ja yrityksiä oli kyllä ollut jo aiemminkin, mutta vasta nyt tuntui siltä, että kaikki oli kohdillaan. Intoa riitti ja matka oli sopiva. Lisäksi pienimmäinenkin oli aloittamassa koulutien, joten päiväkodin kohdallakaan ei enää tarvinnut jarrutella.

Työmatkani on yhteen suuntaan noin seitsemän kilometriä. Autolla sen taittaa alle vartissa; pyörällä menee noin kymmenen minuuttia pidempään. Arjessa on monia tilanteita, jolloin on vaikeaa löytää aikaa omalle liikkumiselle. Näihin päiviin työmatkaliikunta tuo mielihyvää – kymmenen lisäminuuttia aamusta ja illasta liikenee sentään milloin vain, ja niiden myötä tunnen tehneeni edes jotain, vaikken muuhun sinä päivänä enää repeäisikään.

Reitti meiltä töihin on henkeäsalpaavan upea. Yli puolet matkasta saan ajella pitkin Saimaan rantoja. Kesän aikana luonto tulikin tutuksi. Tiesittekö, että lokki sentään ymmärtää väistää pyöräilijää, mutta sorsan kanssa on toisin? Ja muistatteko, miltä tyyni, hiljainen kesäaamu kuulostaa tai miten upealta sumuinen järvenselkä näyttää syksyn kirpeydessä?

Toisinaan meitä menijöitä on ollut moneen lähtöön: pyöräilijöitä, rullaluistelijoita ja lenkkeilijöitä kevyen liikenteen väylällä; järven puolella sitten ihan omat kulkijansa – rouvat aamu-uinnillaan, sorsanpojat sukellusharjoituksissaan ja suppailijat treeneissään. Veneitäkin näkyy, purjeilla ja ilman. Todella monimuotoista ja jotenkin yhteisöllistä. Pyöräillessä luonto ja ympäristö ovat koko ajan läsnä. Kaiken kruunaa hyvä tunne omasta itsestä: minä jaksan, viitsin ja nautin. Ei tällaisia tunnelmia auton ratissa saa!

Verensokerien kannalta pyöräily on ollut sekä haasteellista että palkitsevaa. Aamuinen menomatka ei tunnu verensokereissa juuri ollenkaan. Kuvittelen, että syy on aamunkoittoilmiössä, joka tekee verensokerista muutenkin vähän laiskan. Ja jottei olisi liian helppoa, niin iltapäivällä tilanne on tietysti päinvastainen. Alas mennään ja vauhdilla. Sain saapua kotiin useamman kerran hypoissani ennen kuin opin, kuinka kotimatkaan tulee varautua.

Kummasti työmatkapyöräily kuitenkin tasoittaa verensokerin liikettä päivän mittaan. Joskus kuvittelen, että liikunta osaisi aktivoida kehon luonnollista verensokerin säätelyjärjestelmää, joka ei kai ole toiminut sitten sairastumisen. Tuskin tuo kuitenkaan mahdollista on. Ehkä kyse on ennemmin insuliiniherkkyydestä, hyvästä fiiliksestä ja liikunnan säännöllisyydestä.

Pidemmillä viikonloppupyöräilyillä tunnen pärjääväni pelkällä insuliinin hajulla. Basaalin olen yleensä säätänyt silloin vain 10 %:iin normaalista, ja silti saan tankata kymmenisen hiilihydraattia aina puolen tunnin välein. Ehkä pitäisi uskaltaa madaltaa basaalia vielä tuostakin.

Loppukesästä sain täyteen tuhat pyöräilykilometriä. Monelle tämä olisi pikkujuttu, minulle hieno osoitus viitseliäisyydestä ja sinnikkyydestä. Ja tiedättehän: Nälkä kasvaa syödessä. Nyt tekisi mieli sitä toista tonnia. Nastarenkaita on jo harkittu. Kunhan liukkaat saapuvat, saattavat nastat alkaa rapista meiltä töihin ja takaisin. Mitään pakkoa ei ole – autokin olisi käytettävissä – mutta voihan se olla, että aika usein päätän toisin.

15.10.2015
Sari Pihlava

Itäsuomalainen innostuja, jonka elämää ykköstyypin diabetes on tahdittanut vuodesta 1987 alkaen. Pyörittelen töikseni numeroita - kotosalla hämmennän yhteistä soppaa miehen ja 9- ja 13-vuotiaiden tyttärien kanssa. Luonto, kirpeät kelit, lasten halaukset ja käsillä tekeminen pitävät minut toimeliaana.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Maaret

    Onneksi olkoon Sari, tuhatkilometriä yhteensuuntaan ajettuna olisi huiman pitkä matka. Monelle kesäpäivälle jaettuna terveellistä. Nastat alle ajoissa, aamun mustajää on yllättänyt jo monen autoilijankin. Miksi siis riskeerata.

    1. Sari PihlavaSari Pihlava

      Kiitos Maaret.

      Riskinottoa en minäkään suosittele. Kunhan yöpakkaset tulevat, on nastojen aika. Vähän raskaammin ne taitavat rullata, siksi käyttöönottoa vähän viivyttelee. Vaikka liikunnan kannalta se kai pitäisi sekin nähdä.

  2. Reija HelkkulaReija Helkkula

    Jupjup. Eilen vielä ajattelin, ettei nastoilla ole niin kiirus. Tänään meinasin aamulla kaksipyöräliirossa mennä nurin. Onneksi ei käynyt mitään, vaan säilytin tasapainon ja liu’uin ”tyylikkäästi” ojanpientareelle.

    1. Sari PihlavaSari Pihlava

      Oi, onneksi ei käynyt hassummin Reija!

      Samalla tavalla ajattelen kyllä minäkin, että ei ole nastoilla vielä kiire… Plussakelejä näkyy vielä tulevan. Koitetaan pysyä pystyssä kumpikin, tavalla tai toisella!

  3. Ismo Numminen

    Uutena lukijana ihailen kirjoituksianne. Pitkän taipaleen olen kulkenut diabetekseni kanssa. Ihmettelyä riittää edelleen inskan annostelussa vaikka hyvien neuvojen varassa liikun. Kiitettävää teksteissä on se, että mitään `höpö-höpöä` ei ole esiintynyt …

    1. Reija HelkkulaReija Helkkula

      Kiitos Ismo kehuista! Lämmittää aina mieltä, kun joku lukija kommentoi. Tsemppiä jatkoon sinulle!

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.