11.9.2015 Tiina Sarjula

Migreenikon matkassa.

Tiedätkö miltä tuntuu, kun aamulla ensimmäisenä heräät ja pää tuntuu painavan miljoona kiloa? Jäytävä kipu tuntuu takaraivossa ja kun koitat nousta, iskee oksettava olo ja kipu siirtyy sydämen tahtiin hakkaamaan koko päähän. Kaikki valot, hajut ja puhuminen tuntuvat miljoona kertaa pahemmalta. Olet levoton ja olo on kuin rekka olisi ajanut ylitse. Minä tiedän. Tiedän sen niin hyvin, että tuo olo voi kestää päivän, viikon tai koko kuukauden putkeen.

Sairastan kroonistunutta migreeniä diabetekseni lisäksi. Melkoinen riesa. Voisin jopa niin radikaalisti sanoa, että minun diabetekseni ei ole mitään verrattuna siihen, miten migreeni on invalidisoinut ja tuhonnut mieltäni. Olen nyt noin 1,5 vuotta kärsinyt tästä sairaudesta kaiken elämisen keskellä.

Migreenit alkoivat kohdallani teini-iässä. Esiintyen aluksi vain menkkojen aikaan hormonipäänsärkynä ja silloin niihin tehosi normaali Panadol tai Burana. Ajan kuluessa päänsärky kuitenkin muuntautui ja iski yhä useammin esim. stressin, ukkosen tai syömättömyyden johdosta. Ollessaan välillä niin kova, ettei normaali särkylääkemäärä enää piisannut. Vuosien varrella puhuin omalle diabeteslääkärille sekä useille yleislääkäreille päänsäryistäni ja kuinka niitä alkoi olla reilu 20-vuotiaana viikottain. Sain vastaukseksi että ota vaan isompia määriä Panadolia. Kyllä se sillä pitäisi mennä pois. Olin niin tyhmä että kuvittelin Panadolin olevan turvallinen ja käyttöni alkoi siirtyä päivittäiseksi noin 24-vuotiaana. En epäillyt lääkäreiden sanomaa ennen kuin vasta viime vuonna. Kyllästyin aivan totaalisesti kun mikään särkylääke ei enää tehonnut. Jouduin jatkuvasti pitämään taustasärkyä poissa Panadolilla ja aina töistä tullessa tuntui etten muuta tee kuin makaa kylmä kääre pääni päällä oksetuksen vallassa ja itke kuinka sattuu.

Hakeuduin yksityiselle neurologille vihdoin viime kesänä ja hän otti minut yksilönä vastaan. Hän totesi minulla olevan selkeä migreeni, mutta myös vuosien särkylääkepäänsärky Panadolin popsimisesta. Verenpaineet olivat taivaissa työstressin takia ja se vielä pahensi tilannettani tai toisinpäin. Sain estolääkkeeksi verenpainelääkkeen, joka ei kylläkään auttanut migreeneihin pätkääkään, vaan ainoastaan verenpaineeseen. Oloni huononi koko ajan pitkin viime vuoden loppua ja tämän vuoden alkua. Aloin miettiä tosissani, onko elämässä mitään järkeä jos koko ajan vain koskee. Kipu saa ihmisen heikoksi, niin ettet tiedä miten sieltä suosta pääsisi ylös. Kaiken tämän keskellä myin yritykseni, allergisoiduin niin pahasti kampaamo-aineille että myös hajusteallergiani toimi pahana laukaisijana päivittäisille migreeneille. Muutin paikkakuntaa, vaihdoin maata, erosin, muutin takaisin Suomeen, vaihdoin taas paikkakuntaa, jne.

Keväällä tullessani Suomeen olin aivan loppu, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olihan se vaikea myöntää peruspositiivisena ihmisenä joka haluaa pärjätä kaikessa ja pystyä kaikkeen. Itkua riitti ja luulin välillä, että onko minun sisällä asuva ihminen tullut matkalaiseksi jostain bussipysäkiltä. Miksei se kestä? Kyllähän ihminen voi kantaa paljon murheita. ”Älä anna periksi, kaikki katsoo sua kieroon jos teet niin.” Silti tein niin. Olin heikko, kivut veivät voimat. Hakeuduin uudestaan toiselle neurologille, joka myös otti minut vastaan hyvin ja perehtyi asiaani kunnolla. Sain uuden estolääkkeen nimeltä Triptyl ja kohtauslääkkeeksi Imigran-suihkeen. Jo parin viikon sisällä alkoi tapahtua muutosta.

Kohtaukset vähenivät noin puoleen jokapäiväisistä. Kohtauslääke toimi niin hyvin, että itketti onnesta kun kipu meni pois 10:ssä minuutissa, eikä jäänyt päälle koko päiväksi. Jouduin silti myöntämään, etten pysty toimimaan tällä hetkellä työelämässä. Uusi estolääke nukutti, tuntui että olin kävelevä zombi. Koko päivän väsytti, aamulla olisin tarvinnut hinaajan nostamaan itseni sängystä ylös. Sivuhaittana tulivat myös synkät ajatukset, jotka onneksi alkoivat poistua pikkuhiljaa kropan tottuessa lääkkeeseen. Mutta miten se diabetes? Se jokapäiväinen kanssakulkija, jonka kanssa on tehty sinunkaupat jo aikoja sitten.

Oman haasteensa on tuonut hypotuntemusten ja alkavan migreenin erottelu. Mittailen usein verensokeria sen takia, vaikka olen tuntenut ainakin tähän saakka hyvin matalat ja korkeat sokerit, niin nykyään en välillä enää tunnista oloani kunnolla. Enteileekö tärisevä olo, päässä tuntuva paine, silmissä heittävä fiilis ja alkava päänsärky matalaa verensokeria vai migreenin tuloa. Diabeetikkona sitä tarkkailee jatkuvasti itseään. Miltä minusta nyt tuntuu? Ei henkisesti vaan nimenomaan fyysisesti. Samaa teen migreenin osalta. Voisikohan itsensä tarkkailusta saada jonkun palkinnon joskus?

Inhottava sivuvaikutus omalla migreenilläni myös on, joka vaikuttaa taas kerran diabetekseen. Nimittäin ruokahalu. Itselläni usein alkavaa migreenikohtausta enteilee järjetön makeanhimo. Voi kun se jäisikin siihen, koska pahan migreenikohtauksen mentyä pois, tekee taas mieli syödä. Usein suolaista. Olen saanut kiloja tämän takia sekä Triptyl-lääkkeen takia. Mutta kuinka paljon tekee mieli valvoa syömisiään, kun jatkuvasti on epämukava olo ja odottelee seuraavaa kohtausta?

Sokerit on heittäneet aivan häränpyllyä kipujen keskellä ja ei varmaan yllätä, että pitkäaikaisen hobiksen parantaminen ei ole ollut prioriteetti nro. 1. Siitä soimaan itseäni jatkuvasti, koska olen perfektionisti ja silti en pysty siihen. Kroppa sanoo vastaan. Koko kevään ja kesän olen koittanut keskittyä siihen, että saisin pääni parempaan kuntoon että voin palata takaisin työelämään. Tuskien taival se on ollut. Edelleen nyt, vaikka oloni on jo paljon parempi kuin alkuvuodesta, en saa päästäni sitä että stressaan usein kaikkea. Mietin usein missä vain kulkiessani hajusteallergiaani, joka aiheuttaa niin paljon mielipahaa, migreeniäni joka ei edelleenkään kysy lupaa tullessaan kylään, sen laukaisevia tekijöitä, stressin hallintaa yms.

Päätös jonka olen koittanut itseni kanssa tehdä on se, että enempää en voi tehdä mihin pystyn ja riitän tällaisena työelämään sekä ystäville ja sukulaisille. Diabetes kulkee mukana ja ehkäpä jonain päivänä voin keskittää enemmän voimavarojani paremman hobiksen saamiseen tai vaikkapa sokereiden kirjaamiseen ylös.

Halusin tällä tarinalla aukaista itselleni ja myös lukijoille sitä, että diabeteksen kanssa pärjäämiseen vaikuttaa niin moni asia. Me emme ole vain diabeetikoita. Monella meistä löytyy terveyttä, mutta myös haittaavia tekijöitä ja sairauksia. Niiden kanssa kamppailu ja diabeteksen kanssa taiteilu on välillä kuin tuulimyllyjä vastaan taistelu. Vaan ihminen voittaa aina.

————————————————————————————————————-

Migreeniä halutaan tuoda ymmärretymmäksi sairaudeksi niin sitä sairastamattomille, työnantajille, perheenjäsenille kuin migreenikoille itselleen. Sen takia on tehty Hattutempaus, joka kestää vuoden 2016 loppuun ja sillä on tarkoitus saada oikeaa informaatiota migreenikoilta itseltään mahdollisimman laajalle yleisölle.
Löydät Hattutempauksen sivun täältä: https://www.facebook.com/groups/1621912161381068/

Jos olet migreenikon läheinen tai aihe kiinnostaa sinua, niin löydät lisää tietoa migreeniyhdistyksen sivulta: http://www.migreeni.org/

WP_20150903_11_45_50_Pro

Jokapaikan höylä joka löytää itsensä usein uusista tilanteista ja uusien ihmisten parista. Diabeetikko, rennolla asenteella ja kommelluksien kera. Rakastaa laulamista, leipomista ja elämyksiä.

Kommentit tähän postaukseen

  1. Sari

    Voi Tiina, halaus ja lämpiä ajatuksia sinulle. Aivan varmasti sinä riität juuri sellaisena kuin olet.

    Hyvä, että kerroit tarinasi. Niin moni hoitoalan ammattilainen näkee diabeteksen sairautena, jossa mitataan ja lasketaan ja annostellaan insuliinia sen mukaan. Helpoltahan tuo kuulostaa.
    Vaan ehei, mukana on koko elämä ja voi sentään, millaisia taakkoja se voi mukanaan kantaa, niin kuin kirjoituksestasi sai lukea. Sinun tilanteesi, raastava, jatkuva kipu tuntuu suorastaan pelottavalta.

    Kuvaat kipua todella hyvin – läheltä olen seurannut satunnaisia kohtauksia – ja kun toinen vain ulisee kivuissaan eikä osaa oikein kuvata oloaan, niin olen ollut aika ihmeissäni. Sinun ansiostasi ymmärrän nyt tilannetta paljon paremmin.

    Älä vaadi Tiina itseltäsi liikaa – askel kerrallaan, hitaasti ja rauhallisesti – toivottavasti uudet lääkkeet takaavat sen, että suunta on oikea ja pääsisit kivuista eroon.

  2. Kirsi

    Tiina, kiitos jutustasi. Hurjaa taistelua, onneksi et ole luovuttanut! Sari on oikeassa, liikaa ei saisi vaatia itseltään, vaan lempeys itseä kohtaan on kaiken a ja o, voimia sinulle kovasti edelleenkin!

  3. Annikki Spring

    Kamppailusi todella koskettaa jopa kaltaisteni tuulimyllyjen kanssa aina paininutta. Olen useat kerrat joutunut tekemään vastoin periaatteitani ja joskus jopa vastoin moraaliani, mutta on tosi tärkeää antaa itselle siinä kohtaa anteeksi. Triptyl ei tosiaankaan ole kovin viaton ”auttaja”… Mielestäni ruokahalua lisääviä lääkkeitä ei pitäisi määrätä ykköstykin diabeetikoille lainkaan, koska se vie ojasta allikkoon ja pahasti. Tiina, tärkeintä on olla terve ja onnellinen, eikö. Kun emme voi enää olla terveitä tee kaikkesi sen eteen että olet onnellinen joka ikisestä pienestä elämän hetkestä. Jokainen päivä on se tabula rasa, tyhjä taulu, ja joka ikinen päivä saa maalata uuden värikkään kuvan tyhjälle valkealla puhtaalle kankaalle. Pienempi kuin kolmonen, AS.

Vastaa

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *.

Deeblogin kirjoittajat

%d bloggaajaa tykkää tästä: