D-lasten vanhemmat 18.8.2015 Maria Rasalahti

Olemme eläneet viisi kuukautta vauvalapsiperheen kiireistä arkea, ja olen huomannut, että tietyt tilanteet, varsinkin ruuanlaitto, ovat olleet vähän enemmän kuin hiukan haasteellisia kun lisäksi on diabetesta sairastava lapsi.

Tyttö on verraten tyytyväinen, ennakoitava ja kova jumppaamaan. Hän ei yleensä turhia kiukuttele, vain väsyneenä ja nälkäisenä. On toisaalta kiva verrata mielessä hänen kehitystään, taitojaan ja temperamenttiaan esikoiseen ja kakkoseen.

Usein tytöllä on samaan aikaan nälkä tai väsymys (tai molemmat) kun meillä on ruuanlaitto tai ruoka-aika. Vauvallepa ei noin vain sanota, että ”äiti laittaa nyt ruokaa, odota sinä pikkuneiti puolituntia maitoa.” Ei vauva jaksa mitenkään päin odottaa, vaan hetken kuluttua itku on sydäntä särkevää.

Myöskään esikoinen ei voi odottaa, jos verensokeri on matalalla. Siispä tripit ovat muuttaneet alakaappiin, josta esikoisen on helppo ottaa yksi ensihätään, jos ruoanlaitto venyy ja verensokeri uhkaa laskea liian alas. Eräänkin kerran sain spagetit keitettyä juuri ja juuri, ja mies kotiin tullessaan kysyi, että eikö mitään muutta ole ruoaksi, mutta hänpä pääsikin kastikkeen tekoon.

Nyt 5 kk tytön kanssa vauva-arkea jälleen elellessä tulee mietittyä, mitä kaikkea tapahtui esikoisen ja kakkosen kanssa. Muistan vielä kun äitipuoleni kanssa puhuimme esikoisen synnyttyä, että on ihana kun on terve vauva, kun syntymän jälkeiset vaikeudet oli selätetty. Nyt ajattelen samoin, mutta pienellä varauksella.

Esikoisen ensimmäiset kuukaudet olivat haasteelliset. Hän muuttui synnyttyään keltaiseksi, veressä bilirubiinia, mutta selvisimme siitä lisämaitoa antamalla. Lisäksi hänellä todettiin pariviikkoisena refluksi ja täysimetys ei onnistunut kovan pulauttelun takia. Korviketta varmasti kului enemmän kuin äidinmaitoa tuli. Onneksi refluksi saatiin oksennuslääkkeellä aisoihin ja saimme pojan kasvun vauhtiin. Mutta osittain imetys tyssäsi kolmeen kuukauteen ja se jäi hiukan harmittamaan.

Joskus herään ajattelemaan olisiko jossain esikoisen vauva-ajan tapahtumissa syy sairastumiseen. Syytänkö korviketta tai sitä että meillä syötiin tavallisia nakkeja, eikä niitä nitriitittömiä. Vai unohdinko liian monena päivänä antaa d-vitamiinia. Lopulta totesin, että syytä on turha hakea.

Kuitenkin jossain takaraivossa pieni ääni kysyy, olisiko esikoisella jo vauvana ollut verensokerin vaihteluja, koska hän oli jo ihan pienenä vauvana luonteeltaan haasteellisempi, ei jaksanut oikein odottaa ruokaa ja yöpullosta oli vaikea päästä eroon. Toisaalta näitä luonteenpiirteitä näkyy yhä esikoisessa.

Onneksi esikoinen on jo niin iso (7 v.), että hän osaa itse mitata sokerit ja ladata ja pistää insuliinin, jos satun olemaan vauvassa kiinni. Mutta katsomme aina yhdessä mihin kohtaan hän pistää ja tarkistan kynästä, että hän varmasti on pistämässä oikean määrän.

Hiilihydraattien laskemisessa hän tarvitsee vielä apua, ja usein äitikin saa vielä pistää. Monesti ensihätätripin kyytipokana saattaa mennä näkkileipä tai parikin myös pienemmän poikamme suuhun.

Nyt seuraamme jännityksellä ensimmäisen luokan ja uuden harrastuksen aloitusta.

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä