Kesäinen kohtaaminen

Rohkenin osallistua paikallisyhdistyksen diabetestapahtumaan. Ihan sattumalta itseni sieltä löysin, kun pyöräillessä näin tienpientareella kyltin ”Diabetes-kesätapahtuma”. Koska sunnuntaiksi ei ollut suunniteltua ohjelmaa, päätin uteliaana poiketa reitiltäni. Matkalla moitin itseäni ja epäilin, että paikalla olisi vain eläkeikäisiä ja tyypin 2 diabetesta sairastavia. Ei siis välttämättä ohjelmaa, mikä sopisi työikäiselle 1-tyypin diabeetikolle. Isot ennakkoluulot kypäräni sisällä suunnistin opasteita seuraten meren rannalla sijaitsevalle tontille.

Hieman epävarmana jätin polkupyöräni sukujuhlista tutun automäärän sekaan. Nopealla vilkaisulla ennakkoluuloni saivat vahvistuksen. Paikalla ei varmasti ollut yhtään alle 30-vuotiasta. Ennen kuin ehdin paeta, minut tultiin toivottamaan tervetulleeksi ja nimeni kirjoitettiin lapulle arpajaisiin osallistumisen merkiksi. Koska asun pienehköllä paikkakunnalla nimeni tunnistettiin heti ja minua tiedettiin kehua aktiiviseksi yhdistyshenkilöksi. Ilmeeni oli varmasti pöllämystynyt. En ole kertaakaan aiemmin ollut mukana paikallisen diabetesyhdistyksen toiminnassa.

En siis päässyt enää livahtamaan pakoon, joten päätin ainakin syödä tarjotun grillimakkaran ja juoda kupin kahvia. Paikalla olevat ihmiset olivat iloisia ja huomasin keskustelevani monien kanssa. Nimet tietysti katosivat mielestäni välittömästi ja suurin osa oli sairauden eri tyyppiin diagnosoituja, mutta ei se ainakaan minua haitannut. Parasta oli, kun yllättäen joukosta löytyi toinen insuliinipumpulla itseään hoitava diabeetikko. Hänellä oli kymmenien vuosien diabeteskokemus ja pumppuhoitoon hän oli siirtynyt noin 20 vuotta sitten. Olin häikäistynyt. Luultavasti oletin aiemmin, ettei insuliinipumppuja ole ollut edes käytössä kuin kymmenisen vuotta. Tajusin, että minulla on vielä paljon opittavaa.

Vaikka olen aktiivisesti ollut mukana valtakunnallisessa diabeteskeskustelussa verkon kautta, se ei ole tuntunut ikinä näin lämminhenkiseltä, kuin mihin paikallisyhdistyksen lyhyt kesätapahtuma tunnelmaltaan ylsi. Missään nimessä nämä eivät ole vertaistukena toisiaan poissulkevia. Tykkään seurata reaaliaikaista sekä ajoittain kiihkeän vilkasta keskustelua, jota erityisesti sosiaalisen median ryhmät tarjoavat. Toisaalta olen varmasti kerryttänyt paljon ennakkoluuloista asennetta paikallisyhdistysten toimintaan nimenomaan näistä ryhmistä. Yhdistysten toimintaa arvostellaan siitä, että ne tarjoavat ohjelmaa vain vanhoille ihmisille. Varmasti tämä on totta monin osin, mutta ainut varma tapa muuttaa olemassa olevaa yhdistystä on mennä mukaan sen toimintaan. Tätä tapahtumaa arvostin sellaisenaan. Se oli mukava kesäinen kohtaaminen erilaisten ihmisten kanssa.

Tapahtumassa ei keskusteltu diabeteksesta. Ainakaan paljon. Enimmäkseen aika kului muista harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista jutellen. Toisaalta itse tiedustelin rouheasti oliko paikalla muita tyypin 1 diabeetikkoja. En tiedä kysymykseni etiketin mukaisuudesta, mutta ainakin se oli tehokas tapa kartoittaa lähtökohta. Insuliinipumppu kiinnosti myös 2-tyypin diabeetikkoja ja sain kertoa elämästä sen kanssa. Iltapäivä kului hyvin nopeasti nauravaisen keskustelun ja yhdessäolon merkeissä. Saunakin lämpeni, mutta suunnittelematon tapahtumaan osallistumistapani esti osaltani meriveden lämpötilan testauksen.

Viivyin yllättäen tapahtuman loppuun asti ja olin viimeisiä paikalta lähtijöitä. Kotimatkalla arpajaisista voittamani sininen vesijuoksuvyö heilahteli kuin voitonmerkkinä poikittain pyöräni tarakalla.

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä