Uusi elämäntilanne, uusi motivaatio

Olen jäänyt pois työelämästä, joka oli pyörittänyt arkeani. Olihan se ollut osa minua 1970-luvun alusta saakka. Olin siirtynyt opiskelusta suoraan työelämään, perhe oli perustettu kun mukaan tuli uusi kärrynpyörä diabetes.

Työ oli mielenkiintoista, joskus se ehkä vei liikaakin mukanaan. Nyt sen tajuan, että aikaa itseni huomioimiselle olisi pitänyt ottaa  enemmän.

Välillä olin tehnyt asioita oman itseni kustannuksella.

Olen aina käynyt säännöllisesti hoitotarkastuksissa diabetesammattilaisten vastaanotolla. Työelämän aikana hoitokäynnit olivat olleet kiireisiä. Tiesin miten minun pitäisi hoitaa itseäni ja reagoida muutoksiin, mutta en sitä aina tehnyt. Oli kiire. Hoitovälineiden hakukin oli minuuttipeliä. Nopea viesti jakelupisteeseen ja tarvikkeiden nouto.

Uusi elämäntilanne toi mukanaan uuden motivaatioon kysyä ”mitä minulle kuuluu”. Tutustuminen terveysaseman palveluihin oli ensimmäinen vaihe. Terveysasemakäynnit diabeteshoitajalla ja -lääkärillä perusseurannassa ja lisäksi yksityisesti diabetologilla vähintään kerran vuodessa. Hoitovälineetkin laitettiin kuntoon.

Uusi elämäntilanne mahdollisti aktiivisemman liikkumisen. Julkisen terveydenhoidon puolelta löytyi LiikuntaApteekki. Liikuntaresepti on nyt tehty ja sopivat liikuntamuodot valittu. Liikuntareseptin toteutukseen olen sitoutunut ihan samalla tavoin kuin reseptilääkkeiden ottamiseen. Aika näyttää miten tämä likka voi vuoden päästä.

Diabetes on yksi ominaisuuteni, se kulkee mukanani. Tekemällä töitä oman itseni hyväksi, melkein kaikki on mahdollista. Ilo pienistäkin asioista on hyvä perusta tämän yhden elämäni matkalle.

Minä ja Dee ”lusimme” yhdessä lopun elämäni.

Jokaisella meillä on oma tapamme kohdata uusia asioita. Jotkut asiat pakahduttavat onnesta, jotkut tuntuvat maailmanlopun aluilta. Diabetes ei lopullisuudestaan huolimatta ole maailmanloppu. On löydettävä itsestään hyväksyntä ja hoitomotivaatio. Syyttely ei auta. Minun kohdallani sattui käymään näin.

Heikko kohtani oli tässä, eteenpäin menen parhaalla mahdollisella tavalla. 39-vuotta tämän ominaisuuteni kanssa on ollut pitkä matka. Paljon ovat asiat muuttuneet vuosien varrella hoitomenetelmien, hoitotarvikkeiden ja diabetestutkimuksen saralla. Joka viikko opin uutta. Vertaistuki on tärkeää. Liikuntakin on mukavaa hyvässä seurassa.

Kävelen säännöllisesti myös verensokerimittari kädessä. Verensokerin mittaaminen on tärkeää. Mietin mitä ja montako hiilihydraattigrammaa syön. Pohdin montako insuliiniyksikköä pistän ja vaikuttaako liikuntani verensokeriarvoihini. Tämähän on laborantin hommaa. Mielenkiintoista, mutta olisinpa suhtautunut näin hoitooni työvuosinani. Sitä on kuitenkin turha murehtia nyt, mennyt mikä mennyt.

Myöhäiselläkin iällä ehtii korjaamaan asioita.

On mielenkiintoista olla diabeetikko ja oppia uusia asioita. Eläkkeellä olo mahdollisti minulle liikkumisen omien mahdollisuuksieni ja mieltymysteni mukaan. Jokainen kerta, kun saan itseni liikkeelle sukankutimen äärestä on voitto. Käsityöt ovat intohimoni. Marttailusta en luovu niin kauan kuin jalka nousee ja järki pelaa, mutta siihenkin tarvitaan itsestä huolehtimista.

Martat sanovat ”elämä on parasta itsetehtynä”, se sopii diabeetikollekin.

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa Google+ -palvelussa
• Jaa LinkedInissä